Lounais-Häme

Tuhansien juuret ovat Kalliossa

Tammelan Kallion kylällä paljastettiin sunnuntaina Sven Buchtin muistokivi. Bucht on monen tammelalaisen kantaisä. Tärkeä mies. Ei kuitenkaan ainoastaan asemansa takia, vaan siksi, että hän antoi ihmisille tärkeät juuret.

-Sven Bucht saapui Kallion kylään vuonna 1606 ja hän asui täällä vuoteen 1625 asti, Ryhdän sukuseuran puheenjohtaja Harri Ojansuu kertoi toivottaessaan suvun jäsenet tervetulleiksi suvun kantamaille, Pekka ja Sakari Ryhdän maille Kallion kylään.

Bucht asettui juuri niille seuduille, jossa muistokivi nyt on. Reilut 400 vuotta sitten. Hän perusti sinne ratsutilan.

Ajatus muistokivestä syntyi Mikko Leinon mielessä. Leino siteerasi tilaisuudessa Jalmari Finneä, joka on sanonut, että kivi on niille, jotka on unohdettu. Buchtia ei ole unohdettu.

Leinokin on samaa Buchtin jälkipolvea. Niin kuin kylän vaiheista kertonut Matti K. Hakala.

-Kylässä on ollut parhaimmillaan 220 asukasta. Nykyisin väkiluku on sama kuin 200 vuotta sitten.

Ryhdän sukuseura perustettiin Mikko Juhonpoika ja Maria Mikontytär Ryhdän jälkeläisten toisessa varsinaisessa sukukokouksessa reilut 20 vuotta sitten.

-Ensimmäisen kerran oli oltu koolla pari vuotta aiemmin, Ojansuu kertoi.

Seuraan kuuluu laajasti Bucht-suvun Tammelan sukuhaaran jäseniä.

Paikalle oli tullut puolensataa sukuseuran jäsentä. Ojansuu kertoi, että Lauri Terhon tutkimuksissa on selvinnyt, että jälkeläisiä on kymmeniätuhansia.

-Arvasiko Bucht, että hän antoi tuhansille ihmisille juuret, Tammelan kunnan hallintojohtaja Anitta Hietaniemi mietti juhlapuheessaan.

Hietaniemen mukaan Buchtin oli täytynyt nähdä, että Kallion kylässä on hyvä asua. Hän kuitenkin lisäsi, että monen sadan vuoden takaisia tapahtumia on vaikea tietää. Faktaa löytyy lähinnä vain verotustiedoista.

-Mutta suusta suuhun -tarinat kantavat pitkälle.

Hietaniemi harmitteli, ettei enää nykyisin ole aikaa kuunnella vanhojen ihmisten tarinoita.

-Muistan, kuinka pappani kertoi tarinaa, josta kuulin myöhemmin eräältä sukututkijalta. Meillä oli sama yhteinen tarina.

Suvun tutkiminen on Hietaniemen mukaan nykyisin helppoa, sillä netistä ja arkistoista löytyy paljon tietoa.

-Minulle tuli nelikymppisenä tarve selvittää oma tarinani. Luulin, ettei minulla ole isoa sukua, mutta sain selville, että lähes kaikki hauholaiset ovat sukuani. Ja osa pälkäneläisistä, lammilaisista, tuuloslaisista. Se toi turvallisuutta.

Hietaniemen lapsissa on isänsä kautta myös Buchtin sukua. Hänen mielestään on tärkeää, että ihminen saa elää omilla juurillaan.

-Onnellinen on se, joka saa elää omilla juurillaan, Hietaniemi totesi ja lisäsi, että nuorten täytyy luonnollisesti välillä saada kokeilla myös siipiään.

-Siivet kertovat rohkeudesta elää. FL

Ratsutilalta lähdettiin sotimaan
Sven Bucht oli Kaarle IX:n armeijan majoitusmestari ja osallistui muun muassa Moskovan sotaretkeen 1610.Hän sai vuonna 1606 hallintaansa Tammelan Kallion kylästä autioituneen maatilan, jonka lunasti myöhemmin omakseen.Tilasta tuli Callion rustholli eli ratsutila, joka varusti hakkapeliitat muun muassa 30-vuotiseen sotaan.Tila jaettiin 1700-luvun lopulla kolmelle pojalle, jolloin syntyi Antin-, Jaakon- ja Sakarintalot, joiden nykyiset nimet ovat Rauhala, Ryhtä ja Niemelä.

Uusimmat