Lounais-Häme

Tulipalo aiheutti mittavat vahingot tavaratalon myymälässä Pudasjärvellä – varasto tuhoutui täysin

Pudasjärvi
13.08.2018, 08:32

Kotimaa

Pohjois-Pohjanmaalla Pudasjärven keskustassa sijaitseva tavaratalo sai yöllisessä tulipalossa huomattavia vahinkoja.
Palo lähti liikkeelle muun muassa rakennustyökaluja ja -tarvikkeita myyvän IKH-myymälän päädystä. Liikkeen varastotilat tuhoutuivat täysin, ja palo aiheutti suuria vahinkoja myös myymälään.
– Elintarvike- ja vaatepuoli sekä parturi ja asuintilat pystyttiin säästämään, päivystävä palomestari Marko Hottinen kertoo STT:lle.
Pelastuslaitoksen mukaan palossa tuhoutui noin puolet 2000-neliöisestä rakennuksesta.
– Liikkeessä myydään muun muassa rakennustyökaluja, -tarvikkeita ja perämoottoreita. Kaikkea, mitä nyt rakennustarvike- ja työkalumyymälästä löytyy, Hottinen sanoo.
Palossa ei tullut henkilövahinkoja.

“Liekit löivät jo räystäästä läpi”

Palo on lähtenyt liikkeelle rakennuksen varastosta välipohjasta ja levinnyt kahden palo-osaston läpi. Palomestari Hottisen mukaan pelastuslaitos ja poliisi tutkivat palon syttymissyytä päivän aikana, kunhan paikkaa on turvallista tutkia.
Pelastuslaitos sai automaattisen palohälytyksen Pudasjärven Pietarilantielle hieman ennen kelloa kolmea.
– Kun pelastuslaitos saapui paikalle, liekit löivät jo räystäästä läpi, Hottinen kuvailee.
Palo on nyt jälkisammutusvaiheessa.

STT

Kuvat:

Uusimmat