Lounais-Häme

Tuomio tulossa poikkeuksellisesta pahoinpitelyjutusta – syytteiden mukaan äiti keksi lapselleen sairauksia ja pakotti tämän pyörätuoliin

Jyväskylä
26.10.2018, 01:35

Kotimaa

Keski-Suomen käräjäoikeus antaa tänään tuomion poikkeuksellisessa pahoinpitelyjutussa.
Syytteessä on äiti, joka syyttäjän mukaan sepitti alle kouluikäiselle pojalleen sairauksia ja oireita. Lapsi joutui turhiin tutkimuksiin ja hoitoihin sekä syömään lääkkeitä.
Lapsi oli syytettyjen tekojen aikaan 3-6-vuotias. Syyttäjän mukaan äiti kertoi lääkäreille, että pojalla on nivelkipuja, epileptisiä kohtauksia sekä vaikeaan syömishäiriöön viittaavia oireita.

Ei suostunut seurantaan sairaalassa

Vuosien varrella lapsi söi lääkkeitä lastenreumaan ja epilepsiaan, minkä lisäksi hän oli pitkiä ajanjaksoja letkuruokinnassa. Epäiltyjen sairauksien ja niihin liittyvien hoitojen vuoksi poika nukutettiin vuosina 2010-2015 kaksikymmentä kertaa.
Syyttäjän mukaan äiti myös piti lasta pyörätuolissa ilman syytä eikä huolehtinut tämän hygieniasta. Lapsella oli monin paikoin ihossa pinttynyttä likaa, jota alkuun luultiin ihottumaksi. Lisäksi lapselle laitetun ruokintaletkun aukko pääsi tulehtumaan kaksi kertaa niin, että tulehdusten hoitoon tarvittiin antibiootteja.
Todistajien lausunnoista ilmenee myös, että äiti oli useasti kieltäytynyt lapselle tarjotuista seurantajaksoista sairaalassa.

Vanhempia yleensä uskotaan

Syyttäjä vaatii äidille ehdollista vankeutta pahoinpitelystä. Syyttäjän mukaan äiti vahingoitti pojan terveyttä ja aiheutti tälle kipua, vaikka ei kohdistanutkaan lapseen suoraa ruumiillista väkivaltaa.
Syyttäjän todisteista yksi on lastenpsykiatrian erikoislääkärin lausunto Münchausen by proxy -oireyhtymästä. Siinä aikuinen, yleensä lapsen äiti, sepittää tai aiheuttaa itse lapselle sairauksia.
Oireyhtymä on hyvin harvinainen ja vaikea tunnistaa. Lääkäri ei yleensä lähtökohtaisesti epäile vanhemman kertomaa.
– Rajan vetäminen hyvän hoidon, ylihuolehtivuuden ja kaltoinkohtelun välille voi olla vaikeaa. Siksi kaltoinkohtelua ei useinkaan osata epäillä ennen kuin tilanne kehittyy vaikeaksi, lastenlääkärit Laura Seppälä ja Eeva Nikkola kirjoittavat Lääkärilehdessä aiemmin tänä vuonna julkaisussa artikkelissa.

https://www.laakarilehti.fi/tieteessa/katsausartikkeli/lapselle-sepitetty-tai-aiheutettu-sairaus/?public=645cf3183503b35ef0a4dab9533ada49

STT

Kuvat:

Uusimmat