Lounais-Häme

Tuore toimija näyttämörintamalla

Lounais-Hämeessä on tarjolla monipuolinen teatterianti. Mutta ei niin monipuolinen, etteikö jotain puuttuvaakin löytyisi.

– Lapsille suunnattua kesäteatteria täältä ei tähän asti ole oikein ollut, totesivat Reetta Airaksinen, Elisa Nieminen, Tuike Oja ja Ida Viljanen niin seudun kuin omakohtaisiakin näyttämönäkymiä taas kerran yhteistuumin puidessaan.

Ja päättivät, että asia on korjattava. Syntyi Teatteri Tiuku, heidän neljän kimppanaan. Alan uusi toimija on jo tarttunut perustamispäätökseensä ratkaisevasti kipinää puhaltaneeseen johtoajatukseen.

Debyyttiproduktiona toteutuvan lastennäytelmän harjoitukset ovat jo käynnistyneet. Ensi-ilta ajoittuu näillä näkymin vajaan kolmen kuukauden päähän, 9. päivälle kesäkuuta. Paikkana on Elonkierron makasiini Jokioisilla.

-Ensi-illan ajankohta saattaa vielä muuttua. Tarkoitus on kuitenkin viedä noihin aikoihin läpi kuusi–seitsemän esitystä parin viikon sisällä, tiukulaiset toteavat.

Näytelmänä on Teatterin Tiukun perustajanelikkoon lukeutuva Elisa Niemisen kirjoittama Tiukun murhe.

-Pieni tarina ystävyydestä, haaveista ja pienenä olemisen tärkeydestä. Samalla se käsittelee myös hiukan vaikeampia aiheita kuten yksinäisyyttä, johon nykymaailmassa aivan pienikin lapsi saattaa törmätä, hän vinkkaa.

Käsikirjoituksen omavaraisuus ilmentää uuden teatteritoimijan peruslähtökohtia.

-Ryhmässämme jokainen omaa omat vahvat erikoisalueensa, joita hyödynnämme kokonaisuuden kannalta parhaalla mahdollisella tavalla.

Esimerkiksi kirjailijanakin jo debyyttinsä tehneen Elisa Niemisen muut tiukulaiset toteavat ratkaisseen, että tyhjästä ponnistavan ja voittoa tavoittelemattoman toimijan ei tarvinnut lähteä hankkimaan käsikirjoitusta miltään ulkopuoliselta taholta.

Niin nuorista naisista kuin Teatteri Tiuku koostuukin, liikkeellä eivät ole mitkään näyttämötaiteen aloittelijat. Henkilökohtaista kokemusta riittää heistä itse kullakin vähintään useissa vuosissa mitattava määrä sekä näyttelemisestä että muista teatterin tekemiseen liittyvissä tehtävissä.

-Rekrytoimme remmiimme täydennystä lavalle ja muihin tehtäviin produktion edellyttämällä tavalla, he huomauttavat.

Ensi kesän Tiukun murhe -debyyttikappaleessakin lavalla tullaan näkemään perustiukulaisten ohella Emma Heikkilä, Laura Norri, Emilia Korpela sekä Kalle Tulander ja Sami Koljonen.

Laulajana valtakunnallistakin nimeä hankkinut seudun lahjakkuus Elli Lukander tekee uuden avauksen ja tulee säveltämään Tiukun murheeseen neljä laulua. Käsikirjoittaja Elisa Nieminen vastaa laulujen sanoituksista sekä astuu itselleen uusiin saappaisiin huolehtimalla näyttelemisensä rinnalla myös produktion ohjauksesta.

Reetta Airaksinen on ottanut näyttämötaiteellisten toimiensa ohella osakseen helposti välttämättömäksi pahaksi miellettävät byrokraatin tehtävät. Ensi makua niistä hän sai, kun ryhmää rekisteröitiin yhdistykseksi.

-Ida Viljanen taas on meidän todellinen innovaattorimme, kuuluu yksimielinen viesti kolmen muun taholta.

Forssan teatteri on toiminut kaikille Teatteri Tiukun perustajille keskeisenä opinahjona ja kokemusten kartuttajana. Kaikki neljä ovat mukana tälläkin hetkellä pyörivässä Pinokkio-lastennäytelmässä, Tuike Oja jopa nimiosassa.

Uuden teatterin perustaminenkin on sujunut hyvässä yhteishengessä Forssan teatterin kanssa.

-Voi olla, että joku tai jotkut meistä nähdään Forssan teatterin tuotannoissa ensi kaudellakin. Forssan teatteri on myös Elonkierron ohella yksi tärkeimmistä yhteistyökumppaneista tämän ensimmäisen projektimme toteutuksessa.

Tiukulaiset määrittelevät painopisteen toiminnassaan sijoittuvan jatkossakin kesäteatterin suunnalle.

-Tarkoituksemme ei ole kilpailla itsellemme tilaa alan muilta toimijoilta, vaan tuoda oma lisämme alueemme teatteritarjontaan. FL

Uusimmat

Näkoislehti

30.9.2020

Fingerpori

comic