Lounais-Häme

Tupakoinnin väheneminen vaarassa pysähtyä

Savuton Suomi 2030 -verkosto juhlii tänä vuonna kymmenvuotista taivaltaan 19 jäsenen voimin. Hengitysliitto on ollut mukana toiminnassa alusta asti. Idean savuttomuutta edistävien tahojen yhteisestä verkostosta antoi vuonna 2006 entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen.

Terveysalan asiantuntijat lähtivät viemään ajatusta eteenpäin ja vuonna 2008 perustettiin Savuton Suomi 2040 -hanke, josta tuli myöhemmin Savuton Suomi 2030 -verkosto.

2030 on tupakkalaintavoite vuosi, jolloin Suomen toivotaan olevan lähes savuton.

-Suomi on ensimmäinen maa, jossa tavoite on kirjattu lakiin, joka osoittaa, että myös päättäjämme ottavat savuttomuuden tosissaan ja näkevät, miten tärkeää se on terveyden edistämisen kannalta, toteaa Savuton Suomi 2030 -verkoston puheenjohtaja, professori Kari Reijula tiedotteessa.

Tupakoinnin vähentämiseksi on tehty lähivuosina paljon töitä, jotka ovat tuottaneet tulosta. Suomessa tupakoidaan nyt ennätyksellisen vähän. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan Suomen työikäisistä tupakoi viime vuonna päivittäin 13 prosenttia. Näistä naisia on 11,9 prosenttia ja miehiä 14,6 prosenttia, verrattuna vuosituhannen alkuun, jolloin miehistä tupakoi 27 prosenttia ja naisista 23 prosenttia.

-Nämä ovat huikeita lukuja kaikilla mittareilla katsottuna, Reijula kertoo.

Suomessa savukkeet eivät ole korvautuneet samalla tavoin muilla nikotiinituotteilla kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa nuuskaa käyttää noin joka viides väestöstä. Reijula ja hengitysliiton terveysasiantuntija Maija Kolstela kuitenkin huomauttavat, että ellei nuorten keskuudessa lisääntyneeseen nuuskaamiseen puututa nopeasti, hyvä terveyttä tukeva kehitys pysähtyy Suomessa.

Suomessa ongelmana on myös tupakoinnin lopettamisen tuen epätasainen jakautuminen eri puolilla maata.

-Tupakointi ei ole tähänkään asti vähentynyt itsestään, vaan sen eteen on tehty määrätietoista työtä ja tätä työtä on jatkettava edelleen, Kolstela sanoo.

 

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic