Lounais-Häme

Turkka Mali valitsi kokoomuksen

 

Forssalainen Turkka Mali on lupautunut paikallisen kokoomuksen kunnallisvaaliehdokkaaksi.

-Olen kirjoittanut vuosikymmenten ajan pakinoita lehteen. Moni on sanonut: mitä siellä räksytät, lähde mukaan politiikkaan, Mali sanoo.

Hänen vaalilauseensa tulee olemaan: Tyykikylään takaisin. Tässä yhteydessä se viittaa asukasmäärän kasvattamiseen.

Mali lisää, että onhan politiikka houkutellut muitakin musiikkialan ihmisiä Mikko Alatalosta Veltto Virtaseen.

Hän jatkaa, että lähes kaikista puolueista on lähestytty häntä useita kertoja vuosien aikana, mutta hän valitsi kokoomuksen. Se tuntui oikealta.

Vielä vuosi sitten Mali totesi Forssan Lehden haastattelussa, ettei hän halua lähteä mukaan politiikkaan.

-Koulukeskustelu alkoi kuitenkin houkutella.

Mali on nimittäin ammatiltaan opettaja.

Kulttuurikin on hänelle tuttua, mutta soten hän jättää suosiolla viisaammille.

-Haluan myös nähdä, onko touhu niin jähmeää ja perinteistä.

Hän haluaa kokeilla, voiko valtuustosalissa ottaa käyttöön erilaisia toimintatapoja ja lisätä väriä kaupungintalolle.

-En tosin ole vielä edes päässyt valtuustoon. Mitä sä nyt näitä kyselet?

Mali myöntää, että vaarana on pitkästyminen. Ei hän silti aio hovinarriksi ruveta. Homma hoidetaan asiat edellä, mies sanoo.

-Laivaseminaareissa en aio ruveta esiintymään.

Mihin tähtäät politiikassa? Kulttuuriministeriksi?

-Joo, joo… no comments, Mali nauraa samalla, kun pakkailee tavaroitaan kolmen viikon Espanjan matkaa varten. FL

 

Uusimmat