Lounais-Häme

Turkki uhkaa talouspakotteita asettanutta Yhdysvaltoja vastatoimilla

Ankara
02.08.2018, 06:53

Ulkomaat

Turkki on reagoinut Yhdysvaltojen asettamiin talouspakotteisiin uhkaamalla Yhdysvaltoja vastatoimilla. Turkin ulkoministeriön mukaan Yhdysvaltain asettamat pakotteet vahingoittavat merkittävästi pyrkimyksiä ratkaista ristiriidat maiden välillä. Ministeriö myös kutsuu pakotteiden asettamista aggressiiviseksi käyttäytymiseksi ja vaati Yhdysvaltoja peruuttamaan päätöksensä.
– Vastaamme viivyttelemättä tähän aggressiiviseen asenteeseen, ministeriön tiedotteessa myös sanottiin.
Yhdysvaltain valtiovarainministeriö määräsi keskiviikkona talouspakotteita Turkin sisä- ja oikeusministereitä vastaan Turkissa vangitun, terrorismirikoksista syytetyn yhdysvaltalaisen pastorin tapauksen johdosta.
Lähes kaksi vuotta vankilassa ollut pastori Andrew Brunson siirrettiin viime viikolla kotiarestiin Turkissa. Yhdysvaltain hallinnon mukaan Brunsonin vangitseminen ja oikeudenkäynti ovat olleet epäoikeudenmukaista vainoa.
Päätöksen julkistamisen jälkeen Valkoinen talo ilmoitti ulkoministeri Mike Pompeon tapaavan turkkilaisen kollegansa asian johdosta.
Pakotteet eivät tulleet täytenä yllätyksenä, sillä Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli uhkaillut niillä edellisviikolla.
Turkin viranomaiset ottivat Izmirin kaupungissa protestanttikirkkoa johtaneen Brunsonin kiinni lokakuussa 2016.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi