Lounais-Häme

Turun saariston operaatio ohi – yksi päästetty vapaaksi ja kaksi pidätettynä, kotietsintöjä tehty 17 kohteessa

Helsinki
23.09.2018, 18:30

Kotimaa

Varsinais-Suomen talousrikostutkinnassa on päästetty vapaaksi yksi ihminen ja kaksi ihmistä on yhä pidätettynä, kertoo keskusrikospoliisi (KRP). Poliisi pidätti aiemmin kolme ihmistä epäiltynä talousrikostutkinnassa, jonka tiimoilta Turun saaristossa on ollut viikonloppuna suuri poliisioperaatio. Vapaaksi päästetyn osalta kuulustelut ovat KRP:n mukaan valmiit.
Kotietsintöjä on poliisin mukaan tehty yhteensä 17 kohteessa, jotka ovat kaikki epäiltynä olevan suomalaisen osakeyhtiön kiinteistöjä, kertoo rikostarkastaja Markku Ranta-aho. Kiinteistöt ovat kaikki lentokieltoalueella, joka määrättiin laajalle alueelle saaristossa lauantaina. Kielto on jo purettu.
Lauantaina alkaneessa operaatiossa tehtiin etsintöjä liittyen tutkintaan, jossa suomalaisessa osakeyhtiössä epäillään pestyn rahaa usean miljoonan euron edestä, ja yrityksen epäillään käyttäneen pimeää työvoimaa kiinteistöjen rakentamisessa. Esitutkinnassa epäillään muun muassa törkeää rahanpesua ja törkeää veropetosta.
KRP ei ole vahvistanut yhtiön nimeä, mutta sen perusteella, millä kiinteistöillä poliisi on viikonloppuna nähty, kyse on venäläistaustaisesta Airiston Helmi Oy:stä, jonka maakaupat lähellä Puolustusvoimien kohteita ovat aiheuttaneet huolta jo pitkään.

Ketään ei poliisin mukaan enää etsitä

Ranta-aho ei kerro pidätetyistä lisätietoa.
– En vieläkään halua yksilöidä heitä mitenkään. Tutkinnanjohtaja harkitsee asiaa. Kaikki ovat yhtiön palveluksessa, sen paremmin ei voi kertoa, Ranta-aho sanoo STT:lle.
Mahdollisista vangitsemisvaatimuksista päättää tutkinnanjohtaja aikaisintaan maanantaina.
Yhteensä viikonloppuna on kuulusteltu seitsemää henkilöä.
Operaatio on nyt ohi.
– Juuri hypättiin autoon ja lähdettiin kohti Helsinkiä, kertoi Ranta-aho kuuden aikaan illalla.
Ranta-ahon mukaan tällä hetkellä ei etsitä enää ketään.
Etsinnöissä kiinteistöistä takavarikoitiin ainakin asiakirjoja ja tallennusvälineitä, kuten muistitikkuja. Ranta-aho ei kerro, takavarikoitiinko jotain muutakin.
– Siihen en voi vastata, mitä kaikkea on takavarikoitu. Lähtökohtaisesti kaikki, mitä on takavarikoitu, liittyy talousrikostutkintaan.
Talousrikostutkinta on ollut käynnissä noin puoli vuotta ja operaatiota valmisteltiin pari viikkoa.

KRP: Supo ei mukana tutkinnassa

Kuulusteltujen seitsemän henkilön joukossa on useamman kuin yhden maan kansalaisia, KRP kertoi aiemmin. Kiinni otettujen kansallisuuksia ei ole kerrottu. Kuulustelujen sisällöstä ei myöskään kerrota tarkemmin.
KRP kertoi eilen, että epäillyissä rikoksissa on kyse verojen laiminlyönnistä muun muassa palkanmaksussa. Päänimike on törkeä rahanpesu, ja yrityksen toiminnassa epäillään myös törkeää kirjanpitorikosta ja törkeää veropetosta. KRP tekee esitutkintaa Verohallinnon kanssa.
Aamupäivällä KRP tiedotti, että tämän päivän etsinnän kohteissa se keskittyy erityisesti selvittämään pimeän työvoiman käyttöä rakentamisessa.
– Tämä asia on käyty verottajan kanssa läpi, ja tämä liittyy nimenomaan tämän yhtiön omaan rakennustoimintaan tällä hetkellä, Ranta-aho muotoilee.
Helsingin Sanomat kertoi illalla nimettömään sotilaslähteeseen viitaten, että Puolustusvoimat ja suojelupoliisi ovat tarkkailleet Airiston Helmeä jo vuosia. Lehden haastatteleman Puolustusvoimien upseerin mukaan “ne hankkivat strategisia kohteita ja me olemme hölmöjä, kun olemme myyneet”.
Ranta-ahon mukaan supo ei ole mukana Turun saariston operaatiossa.
– Supo ei ole ollut mukana, tämä on talousrikosoperaatio.
– Kun puhutaan talousrikostutkinnasta, niin viranomaiset, jotka ovat tässä mukana, ovat keskusrikospoliisi, Lounais-Suomen poliisi ja merivartiosto täältä Lounais-Suomesta. Lehdessä mainittiin myös Puolustusvoimat, ja kyllä se siltä osin pitää paikkansa, että olemme Puolustusvoimilta pyytäneet virka-apua huollon järjestämiseen, Ranta-aho sanoo.

Sipilä Ylellä: Ulkomaalaisten maakauppoja koskevaan lakiin tulossa “joitakin tarkennuksia”

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) kertoo saaneensa tarkasti tietoa viranomaisten jättioperaatiosta Turun saaristossa. Sipilä kertoi asiasta Ylen Pääministerin haastattelutunnilla.
– On toki informoitu, viimeksi tänä päivänä olen saanut tästä tarkan informaation, missä mennään, Sipilä sanoi Ylen lähetyksessä sunnuntaina iltapäivällä.
Sipilän käsitys on se, että myös presidentti Sauli Niinistöä on informoitu operaatiosta.
– Sanotaan näin, että kun kyse on tämäntyyppisestä operaatiosta, jossa on paljon viranomaistahoja ja yhteistoimintakysymyksiä, niin silloin meitä informoidaan – ja hyvä niin – vaikka niissä ei olisikaan merkittäviä ulkopoliittisia ulottuvuuksia. Mutta on hyvä tietää, jos jossain operaatio käynnissä ja se herättää kysymyksiä, Sipilä sanoi.
Sipilä totesi haastattelutunnilla, että operaatioon liittyvästä tiedottamisesta vastaa keskusrikospoliisi, eivät poliitikot.
Pääministeriltä kysyttiin samassa yhteydessä myös ulkomaalaisten maakauppojen rajoittamisesta. Sipilän mukaan maakauppoihin liittyvä lainsäädäntö on erillinen kysymys.
– Se on meillä puolustusministeriössä tällä hetkellä valmistelussa. Hallituksen esitys tullaan todennäköisesti tekemään, ja joitakin tarkennuksia sitten tulee näihin maakauppa-asioihin, mutta tämä on ollut jo pidempään valmistelussa, että tällä tapauksella ei ole nyt kytköstä tähän, Sipilä sanoi haastattelutunnilla.
Puolustusministeri Jussi Niinistön (sin.) esikunnasta kerrottiin aamupäivällä STT:lle, ettei ministeri kommentoi lakiesitykseen tai maakauppoihin liittyviä asioita viikonloppuna.

https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005838123.html
https://areena.yle.fi/1-4524261

STT

Kuvat:

Uusimmat