Lounais-Häme

Turvaa koulumatkalle

Taas on se aika vuodesta, kun autoilijoilta kysytään liikenteessä vielä tavallista enemmän malttia ja tarkkaavaisuutta. Osassa Lounais-Hämeen kunnista koulut alkoivat jo viime viikolla, ja eilen oli sitten Forssankin vuoro.

Koulujen pihoilla ja lähistön teillä oli tiistaina melkoinen kuhina. Suurin osa vanhemmista kuskasi aivan pienimmät autolla tai saattoivat heidän kävellen kouluun, mutta hieman isommat olivat yksin liikenteessä, joko jalkaisin tai pyörällä.

-Tämä risteys on tosi vilkas, on ihan paikallaan päivystää tässä. Turvaamme lasten koulumatkaa ja jaamme heille heijastimia, kun illat ovat jälleen pimenemässä, kertoi myyntijohtaja Petri Vaskela LähiTapiolasta.

LähiTapiolan Loimi-Hämeen henkilökunta kampanjoi kolmatta vuotta turvallisen koulutien puolesta. Viime viikolla oltiin Tammelan koulukeskuksella, eilen Kuhalan koululla.

-Tämä on tärkeää työtä. Lasten koulutyön turvaaminen on juuri sitä, mitä haluamme tehdä. LähiTapiola haluaa muutenkin olla mukana edistämässä kansalaisten turvallisuutta.

Vaskela päivysti Eteläisen Puistokadun ja Siurilankadun risteyksessä, myyntiedustaja Ville Kankaanpää Opintiellä. Liikennettä riitti, koululaisten lisäksi liikkeellä oli paljon autoilijoita ja raskasta liikennettä.

-Oli hienoa havaita, kuinka kohteliaita lapset ovat. Oli mukava opastaa ja jakaa heijastimia, kehui Kankaanpää koululaisia.

 

Liikenneasioihin kiinnitetään huomiota myös kouluissa.

– Liikenteessä käyttäytymisestä puhutaan paljon. Liikennekasvatus kuuluu nykyään ihan opetussuunnitelmaan, kertoo Kuhalan koulun rehtori Marja-Leena Tirri.

Kuhalan koulun lähellä eniten vaaratilanteita sattuu Puolimatkankadun suunnasta tulevan pyörätien ja Opintien risteyksessä, kun oppilaat pyyhältävät pyörällä kohti koulua reippaalla vauhdilla.

-Toivoisin tietysti, että vanhemmat muistuttavat lapsia pyöräilykypärän käytöstä.

Koulu sijaitsee Tirrin mukaan pussinperällä, eikä siellä muuten ole isoja ongelmia liikenteen kanssa.

-Vanhemmat kuljettavat nykyään tosi paljon lapsia autolla kouluun ja ottavat mielestäni ajotavoissaan hyvin huomioon koulun läheisyyden.

 

Poliisi valvoi koululaisten liikkumisen turvallisuutta kahdella autolla Forssassa. Ylikonstaapeli Jari-Pekka Tuomolan mukaan lapset ja aikuiset käyttäytyivät fiksusti.

– Kevyttä liikennettä oli paljon. Kaikki näytti ihan hyvältä, autoilijat ottivat koululaiset huomioon ja ajoivat varovaisesti taajamassa ja koulujen lähellä.

Tuomola toivoo autoilijoilta malttia erityisesti kännykän käyttöön. Jos matkapuhelinta räplää ajon aikana, on se varmasti pois kyvystä havainnoida liikennettä.

-Jos pitää tekstailla tai kaivaa puhelinta korvalle, niin sitä ennen täytyy ajaa tien sivuun ja pysähtyä, Tuomola muistuttaa. FL

 

Malttia ja kertausta
Vanhempien kannattaa kulkea koulumatka yhdessä lasten kanssa pari kertaa ennen koulun alkua.Kertaa liikennesäännöt, liikennemerkkien tunnistamisesta voi tehdä kivan pelin.Ajoissa liikkeelle. Kiire heikentää tarkkaavaisuutta.Sovi kännykkäsäännöistä. Suojateitä ylittäessä tai pyörällä ajaessa kännykkä pois kädestä.Lähde: Liikenneturva, LähiTapiola

Uusimmat