Lounais-Häme Tammela

Tuttu juttu: Kokemus oli taas valttia urheilugaalassa

Forssan, Jokioisten ja Tammelan yhteinen palkitsemistilaisuus saanut hyvää palautetta urheilijoilta.
Kokenut Timo Malinen ja kokeneempi Antti Örn viihtyivät Forssan, Jokioisten ja Tammelan yhteisessä urheilugaalassa. Kuva: Lassi Puhtimäki
Kokenut Timo Malinen ja kokeneempi Antti Örn viihtyivät Forssan, Jokioisten ja Tammelan yhteisessä urheilugaalassa. Kuva: Lassi Puhtimäki

Forssan, Jokioisten ja Tammelan viime vuonna menestyneitä urheilijoita palkittiin Eerikkilän urheiluopistolla Tammelassa. Muistettavia oli urheilugaalassa iso joukko ja lajikirjo totutun laaja.

Vapaa-aikasihteeri Jari Menna Jokioisilta ja liikuntakoordinaattori Petri Takala Tammelasta arvioivat, että tänä vuonna mentiin tutulla kaavalla. Palkittavien määrä pysyi kutakuinkin ennallaan, samoin saavutusten taso.

– Koko lailla totutusti mennään. Paljon meillä on noita menestyneitä aikuisurheilijoita, kaksikko tuumi.

Liikuntasihteeri Pauliina Jolanki löysi jonkin verran muutosta viime vuoteen.

– Meillä Forssassa palkittavien urheilijoiden määrä laski hieman, mutta samalla heidän menestyksensä parani, Jolanki kertoi.

Forssalainen Timo Malinen kuului tilaisuudessa palkittuihin aikuisurheilijoihin. Malinen voitti viime vuonna 5-ottelussa EM-pronssia hallissa ja oli MM-kisoissa 10-ottelussa neljäs. Suomen mestaruuksia eri yleisurheilulajeissa miehelle tuli viisi viime vuodelta.

– Harrastin nuorena kymmenottelua, mutta laji jäi motivaatio-ongelmien ja opiskelujen takia melkein kymmeneksi vuodeksi, kunnes aloin harrastaa kolmekymppisenä uudestaan, kertoo nyt M40-sarjassa yleisurheileva Malinen.

Malinen tekee pääasiassa 10-ottelua ja 5-ottelua. Menestys on aikuissarjoissa ollut erinomaista.

– SM-mitaleja taitaa olla 35–40, Malinen arvioi.

Malista viehättää ottelujen monipuolisuus.

– Heitot ovat paras osa-alueeni, sitten tulevat hypyt. Juoksut ovat nykyään se ryhmä, joka taitaa tuoda vähiten pisteitä.

Malisen talvikauden päätavoite on pari viikon päästä Puolassa käytävissä MM-halleissa. Viimeksi forssalainen oli 5-ottelussa neljäs, nyt tähtäin on mitaleille.

Malistakin kokeneempi kisaaja on M70-sarjalainen Antti Örn. Alun mörssäri meni hiljan liukastumaan Vieremän montulla ja loukkasi rannettaan.

Talvikausi on Örniltä taputeltu, mutta kesällä olisi kiinnostavia kisoja, jos paikat ovat kunnossa. Kesäkuinen heittomaaottelu houkuttelee, samoin Venetsiassa syyskuussa käytävät EM-kisat.

– Onkohan Venetsiassa riittävästi kuivaa maata? Voi olla, että pitää heittää vesipalloa, Örn vitsaili.

Örnillä on vankka kokemus palkitsemistilaisuuksista. Hänen mukaansa on hyvä juttu, että Forssa, Jokioinen ja Tammela siirtyivät yhteiseen urheilugaalaan.

Samanlaista palautetta ovat saaneet Jolanki, Menna ja Takala.

– Kaikki tuntuvat tykkäävän tästä yhteisestä tilaisuudesta. Täällä on paljon porukkaa ja juttuseuraa riittää. FL

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat