Lounais-Häme Forssa

Tuukka Kotti haastaa koululaiset Forssan Suvi-illan pyöräilyyn

Mukavuusalueelta poistuminen saattaa tehdä hyvää.
Huippukoripalloilija Tuukka Kotti haastaa koululaiset Suvi-illan pyöräilyyn Kuva: Lassi Puhtimäki
Huippukoripalloilija Tuukka Kotti haastaa koululaiset Suvi-illan pyöräilyyn Kuva: Lassi Puhtimäki

Eniten koriksen A-maaotteluita Suomessa pelannut Tuukka Kotti ei tunnustaudu himopyöräilijäksi, mutta tekee peruskuntokaudella pyörätreeniä juoksulenkkien ohella. Lisäksi Kotti tykkää polkea hybridillään kevyitä lenkkejä nykyisen kotikaupunkinsa Espoon luonnonläheisillä pyöräteillä ja kauniissa rantamaisemissa.

Kotin ei tarvinnut miettiä pitkään, kun Harri Merta pyysi häntä haastamaan seutukunnan 2000-luvulla syntyneet koululaiset Forssan Suvi-illan 35 kilometrin pyöräilyyn.

– Lähden aina mielelläni tällaisiin juttuihin, joissa on hyvä tarkoitus. Kun Harri kysyi minua mukaan, päätin suostua, Forssan Koripoikien kasvatti kertoo.

Kotti kävi torstaina Forssassa haastamassa koululaisia kesäiselle lenkille. 35 kilometrissä on polkemista, mutta matkaa ei tarvitse painaa hampaat irvessä, vaan välillä voi pysähtyä virkistäytymään taukopaikoille. Kyseessä ei ole kilpailu.

– 35 kilometriä voi ensin tuntua aika karulta matkalta. Olen kuitenkin itse huomannut, että parhaat fiilikset saa usein jutuista, joita ei aluksi pidä ehkä kaikkein omimpina. Kannattaa lähteä rohkeasti mukaan, se palkitsee, Kotti kannusti puhuessaan liikuntatuntiaan päättäneille Keskuskoulun kahdeksasluokkalaisille pojille.

Kotti aikoo itse polkea Suvi-illan 35 kilometriä reippaasti, mutta matkasta nauttien.

– Uskon, että kyllä se itselläkin jossain tuntuu. Ei se ihan sunnuntaiajelu ole.

 

Luitko tämän: Urheilutapahtumissa talkoohenki elää – Forssan Suvi-ilta onnistuu 500 vapaaehtoisen voimin

 

Harri Merta uskoo, että seutukunnan koululaisten haastaminen tuo mukavasti nuoria Suvi-iltaan. Matka vaatii jonkin verran kuntoa, mutta ei ole kuitenkaan liian raskas normaalikuntoiselle nuorelle.

Koululaisille on myös räätälöity normaalia rutkasti edullisempi osallistumismaksu pyöräilyyn.

– Arvelen, että tämä haaste tuo ainakin 100–200 koululaista pyöräilemään Suvi-iltaan, päähilppasija heittää.

Merta on iloinen siitä, että sai juuri Kotin haastekampanjan keulahahmoksi.

– Tuukka paikkakunnalta lähteneenä huippupelaajana on paras mahdollinen esikuva. FL

Tuukka Kotti kannustaa liikkumisen lisäksi lukemaan: Lukemiselle kannattaa löytää aika ja paikka – Tuukka Kotille se paikka on vessa

Uusimmat