Lounais-Häme

Tuulivoima-ala rynnii huutokauppaan

Lounais-Hämeeseen on kaavoitettu neljä tuulivoimapuistoa. Vuosien neuvottelu- ja hallinto-oikeuskierrosten jälkeen vain Tyrinselällä seisoo tuulivoimaloita, mutta kolmea muuta puistoa ei ole hylätty.

-Töitä on tehty pikkuhiljaa. Olemme etsineet sopivaa teknologiaa ja rahoittajia, Immo Sundholm tiivistää. Sundholm on Voimavapriikki oy:n hallituksen puheenjohtaja. Voimavapriikki suunnittelee Kiimassuon ja Humppilan–Urjalan tuulivoimapuistoja.

Hiljaisuus on rikkoutumassa, sillä eduskunta päättänee ensi viikolla uusiutuvan energian tukipaketista. Tuensaajat valitaan tarjouskilpailussa. Lounais-Hämeen kaikki neljä tuulivoimapuistoa ovat lähdössä huutokauppaan, mikäli ne täyttävät huutokaupan ehdot.

 

Jos huutokaupassa lykästää, Kiimassuon tuulivoimapuiston rakentaminen alkaa ensi vuonna.

Voimavapriikki jätti tällä viikolla rakennuslupahakemuksen Tammelan kuudelle tuulivoimalalle. Forssan ja Jokioisten osalta rakennuslupahakemukset jätetään lähiaikoina.

Forssan puolelle on mahdollisuus rakentaa neljä, Jokioisille kaksi tuulivoimalaa.

-Tuulivoimaloiden lopullinen lukumäärä on vähintään yhdeksän, enintään 12, Sundholm arvioi.

Ensimmäiset myllyt Kiimassuon alueella voisivat pyöriä vuonna 2020 tai 2021. Rakentamiseen menee reilu vuosi.

 

Humppilan–Urjalan tuulivoimapuisto on askeleen edellä. Urjalan puolella on jo viisi lainvoimaista rakennuslupaa. Humppilassa rakennuslupia on vetämässä kuusi. Hallinto-oikeus puolsi rakennuslupia mutta päätöksestä valitettiin korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Ratkaisevaa päätöstä odotetaan juhannukseen mennessä.

Alueelle pyritään saamaan myös kuusi lisälupaa.

-Kaavassa on paikat 17 turbiinille. Kuusi hylättiin, koska turbiinien melu ylitti raja-arvot. Rakennuslupia haetaan uudestaan, sillä tekniikka on kehittynyt ja turbiinit aiempaa hiljaisempia, Sundholm kertoo.

 

Lounais-Hämeen ainoat tuulivoimalat kurkottavat taivaisiin Tyrinselällä. Lavan kärki pyyhkäisee korkeimmillaan 210 metrissä. Tuulivoimalat näkyvät kauas Jokioisten, Humppilan ja Ypäjän alueella.

Jokioisten Kiipulla asuva Raimo Mattila voi seurata tuulivoimaloiden pyörimisliikettä kotipihalla tai keittiön ruokapöydästä. Hän ei kuitenkaan valita.

-Siellä ne talvella vilkuttavat. Mutta silmä tottuu. Ei niitä enää niin huomaa, Mattila toteaa.

Mattilalla on alueella kaksi maatilaa. Lähempi sijaitsee kilometrin päässä voimalasta.

-Jos on tyyntä ja tuuli käy myllyltä, kuulee humahduksen, kun lapa ohittaa varren. Kotiin myllyiltä on kolmisen kilometriä. Sinnekin voi joskus kuulua, kun osaa etsiä oikeaa ääntä.

Kyläläisiltä Mattila ei ole kuullut isompia nurinoita.

-En tiedä, onko kukaan niin innoissaan, mutta kai tämä on kehitystä. Toivotaan, etteivät jää käyttämättä pystyyn töröttämään 10–20 vuoden kuluttua.

 

Tyrinselällä on tällä hetkellä neljä tuulivoimalaa, kaikki Jokioisten puolella. Lähivuosina alueelle noussee neljä lisää. Yksi Humppilaan, kolme Ypäjälle.

Projektipäällikkö Markku Kortteisto Megatuuli oy:stä kertoo, että Tyrinselän puiston laajennus suunnitellaan markkinaehtoiseksi, mutta huutokauppaankin todennäköisesti lähdetään. Sähkön hinta ei juuri nyt kannattele, joten avuksi tarvitaan joka tapauksessa pitkäaikaisia sähkönmyyntisopimuksia.

Kortteisto katsoo, että tukipolitiikkaa pitäisi reivata vastakkaiseen suuntaan, jos hiilidioksidipäästöjä halutaan tosissaan saada vähennettyä.

-Saastuttajia pitäisi rangaista, mikä johtaisi uusiutuvaan ja hiilidioksittomaan energiantuotantoon. Se on mielestäni ainoa oikea tapa lisätä puhtaan energian tuotantoa. Menettely olisi myös kuluttajien silmissä hyväksyttävämpää kuin laajamittainen tukipolitiikka

 

Somerolle kaavoitettu Palmanharjun tuulivoimapuisto on Lounais-Hämeen pienin: kaavassa on varattu paikka neljälle tuulivoimalalle. Voi olla, että pienin toteutuu viimeisenä, vaikka rakennusluvat ovat jo olemassa.

-Huutokauppa suosii suurempia yksiköitä, hallituksen puheenjohtaja Kalle Pykälä Ilmatar Windpower oyj:stä kertoo.

Pykälä ei ole huolissaan. Tuulivoiman kilpailukyky on parantunut nopeasti eikä Pykälä näe esteitä kehityksen jatkumiselle. Hän uskoo, että Someron tuulivoimapuisto toteutuu ajallaan, tuettuna tai ilman.

-Ruotsi ja Norja toteuttavat suuria tuulivoimapuistoja jo nyt pienellä tuella ja sama malli rantautuu Suomeenkin, Pykälä arvioi.

Tuulivoimaloiden sähköntuotantokyky on jopa kaksinkertaistunut 2010-luvulla, mikä on samalla osasyy siihen, että tuulivoimayhtiöille maksettavat tuet karkasivat ennakoitua korkeammiksi.

-Kilpailukyky on parantunut, mutta ihan vielä tuulivoima ei pärjää ilman tukia, varsinkaan näin matalilla sähkön markkinahinnoilla. Huutokaupassa pitää menestyä, jotta alamme rakentaa lähivuosina, Sundholm toteaa. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic