Tyhjillään oleva tehdashalli palaa Kangasalla

Kangasala
25.11.2018, 01:00

Kotimaa

Kangasalan tyhjillään olevan tehdashallin palo on saatu rajattua, kertoo pelastuslaitos. Pelastuslaitoksen arvion mukaan noin 3 000 neliömetrin hallista noin sata neliömetriä tuhoutuu täysin.
Paloa oli puoli yhden aikaan sunnuntaiyönä sammuttamassa edelleen noin 50 ihmistä. Sammutustöiden arvellaan jatkuvan aamuun asti.
Pelastuslaitos sai ilmoituksen palosta lauantai-iltana hieman ennen kello yhdeksää.
Puoli yhden aikaan pelastuslaitokselta kerrottiin, että palosta aiheutuu edelleen runsaasti savua.
Palon syttymissyystä tai henkilövahingoista ei ole tietoa.
Hallissa on aiemmin toiminut Pikon betoni.

STT

Uusimmat