Lounais-Häme

Työpaikoilla villiä toimintaa

Elintarviketyöläisten Länsi-Suomen aluejärjestö otti vapun alla kantaa yhteiskuntasopimuksen tekoon. Elinkeinoelämän keskusliiton lobbaajat ovat vaatineet työmarkkinoiden joustoa, paikallista sopimista ja lakkosakkojen korotuksia. Järjestön mukaan vaatimusten taustalla on halu saada yksipuolista saneluvaltaa työpaikoille, joissa tilanne on jo nyt melkoisen villissä kuosissa.Järjestön puheenjohtaja Janne Raita totesi tiedotteessa, että elintarviketyöläiset tietävät kokemuksesta, että työehtosopimuksia rikotaan säännöllisesti.-Yhteisen paikallisen sopimisen sijaan työnantaja turvautuu mielivaltaan ja vastapuolen nöyryyttämiseen.Raidan mukaan työnantajat eivät ota kantaa kiistakysymyksiin tai niiden ratkaisemista pitkitetään. Sen seurauksena tilanne johtaa mielenilmauksiin, ulosmarsseihin ja lakkoihin.-Sitten alkaa mediaan kautta välitetty parku työrauhan rikkomisesta ja laittomasta lakkoilusta. Vaaditaan lakkosakkojen korotusta ja sorrettuja työntekijöitä henkilökohtaiseen taloudelliseen vastuuseen yrityksen ja kansantalouden menetyksistä.Raita toteaa, että on varsin yleistä, että työntekijä hakee ammattiliiton avulla työehtosopimusten mukaisia palkkoja, maksamattomia pekkaspäiviä ja lomarahoja.-Irvokasta on, että sopimusrikkomuksista rysän päältä kiinniotettu työnantaja selviää näistä konnuuksista varsin vähin seurauksin.Raidan mukaan työantajat selviävät tilanteesta maksamalla saatavat kaikessa hiljaisuudessa tai rikkomukset jäävät kokonaan oikaisematta. Se taas vääristää yritysten välistä kilpailua, sillä jättämällä maksut maksamatta yritys saa etua markkinoille.-Tarvitaan ehdottomasti kanneoikeus ammattiliitoille, jotta työehtosopimuksista luistavat yritykset on laajemmin mahdollista saattaa vastuuseen rikkomuksistaan. Näin on mahdollista ehkäistä myös niitä mielenosoituslakkojakin ennakolta. FL

Asiasanat

Uusimmat