Lounais-Häme

Ukot konsertoivat juhlan kunniaksi

 

Nämä miehet tietävät, että laulaminen pidentää ikää.

Jokioislaisen lauluryhmän Jokkis-ukkojen keski-ikä on yli 80 vuotta, mutta ääntä lähtee yhä ja läppä lentää lauluharjoituksissa.

Kymmenpäinen joukko eläkeläismiehiä kokoontuu joka keskiviikko Jokioisten seurakuntatalolle harjoittelemaan laulamista. Esiintymisiäkin miehillä mahtuu vuoteen 30. Musiikki on ukoille henkireikä.

-Laulukuoro edistää terveyttä. Tarve päästä harjoituksiin parantaa nopeasti kaikenlaisista sairastumisista, ryhmän jäsen Kalevi Korpinen kertoo.

Ukkojen tapaamisissa tärkeintä on aina ollut kavereiden kanssa sosialisoiminen. Vuoden alusta alkaen harjoitukset ovat kuitenkin muuttuneet aiempaa intensiivisemmiksi. Jokkis-ukot ovat valmistautuneet juhlavuoden konserttiin. Lauluryhmä järjestää tulevana sunnuntaina konsertin ryhmän 30-vuotisen historian kunniaksi.

Pari tuntia kestävä konsertti sisältää musiikillisia helmiä Jean Sibeliuksesta jokioislaisiin sävelmiin. Kaikkiaan konsertti jakautuu kolmeen: hengelliseen osaan, kevyeen osaan ja isänmaallisiin klassikoihin. Konsertin puolessa välissä pidetään väliaika.

Vaikka kyseessä ovatkin kolmekymppiset, oikeasti Jokkis-ukot on vasta 29-vuotias lauluryhmä. Ryhmä perustettiin vuonna 1988 eläkeliiton kokouksessa.

Laulajat kuitenkin tuumasivat, että vuosi sinne tai tänne. Silloin taotaan kun rauta on kuumaa.

-Juhlimme kolmekymppisiä jo nyt, koska miehet ovat parhaassa iskussa, ryhmän johtaja Päivi Toikka sanoo. Hän säestää laulukuoroa pianolla.

Miehet lupaavat, että konsertti tulee olemaan tunteita herättävä. Pääosin vire on yhtä myönteinen kuin ukot itsekin, mutta välillä saattaa tulla jopa kyynel silmään.

-Elon kirja on sellainen kappale, jota emme laula harjoituksissakaan itkemättä, Toivakka sanoo.

Konsertin tarkoitus on kuitenkin ennen kaikkea kiittää elämää ja rakastaa sitä kaikkine muistoineen. Ketkä muut olisivatkaan pätevämpiä levittämään tällaista sanomaa kuin aikaa ja elämää nähneet miehet, joiden joukossa 70-vuotiaskin on vielä nuori?

-Jos rakastat elämää, elämä rakastaa sinua, eläkeläiset tuumaavat. FL

Jokkis-ukkojen juhlakonsertti järjestetään Jokioisten seurakuntatalossa tulevana sunnuntaina 19. maaliskuuta kello 15 alkaen.

 

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat