Lounais-Häme

Unelmien liikuntapäivä nosti pyllyt penkistä

Olympiakomitean mukaan Unelmien liikuntapäivän avoimeen karttapalveluun kirjattiin helatorstaina noin 800 tapahtumaa eri puolilla Suomea. Arviolta 100 000 suomalaista osallistui Unelmien liikuntapäivän tapahtumiin joko järjestämällä oman tapahtuman tai osallistumalla sellaisiin.

Unelmien liikuntapäivästä myös tunnettiin hyvin. Taloustutkimuksen tekemän haastattelututkimuksen mukaan jopa 1,3 miljoonaa aikuista suomalaista tiesi Unelmien liikuntapäivästä.

Päivä innosti eri-ikäisiä liikkeelle ja moniin tapahtumiin lähdettiin lasten tai koko perheen kanssa. Lisäksi lukuisat päiväkodit ja koulut viettivät Unelmien liikuntapäivän etkoja tai jatkoja samalla viikolla.

Tänä vuonna erityisteemana oli luonto.

-Päivän tarkoituksena on innostaa ihmisiä miettimään omia liikkumisen unelmiaan, kutsumaan kevyellä tavalla muitakin mukaan ja lisäämään kaikkien liikkumista. Pop up -päivä on toiminut tässä hienosti. Näiden saatujen lukujen valossa suomalaiset näyttäytyvät aktiivisena ja liikkuvaisena kansana, mikä on myös Olympiakomitean tavoitteena, Olympiakomitean johtaja Pekka Nikulainen Lisää liikettä -tiimistä kertoo.

 

Lounais-Hämeessä liikuntapäivän tapahtumia oli Forssassa, Tammelassa ja Somerolla.

Forssassa järjestettiin jo perinteeksi muodostunut Lamminranta tutuksi -liikuntailtapäivä, jossa pääsi testaamaan esimerkiksi frisbeegolfia, jalkapalloa ja kuplajalkapalloa.

Somerolla Kiiruun koulukeskuksen pihalla oli tarjolla muun muassa taitoajoa, poniratsastusta, frisbeegolfia, parkouria ja pomppulinna.

Tammelassa taas oli Musti Run -polkujuoksutapahtuma, jokimelontaa Turpoonjoella ja tapahtumaa Korteniemen perinnetilalla. 

-Kaikki meni ihanasti, järjestelyt toimivat ja paikalla oli hymyileviä ihmisiä ja häntää heiluttavia koiria. Palautteena saatiin, että tällaista täytyy saada lisää, ja nyt meidän tehtävänämme on miettiä, miten saamme leviämään tällaisen ihmisille ja koirille yhteisen toiminnan, Metsähallituksen Kati Vähäsarja kuvaili Liesjärven kansallispuistossa järjestettyä Musti Run -polkujuoksutapahtumaa. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

20.9.2020

Fingerpori

comic