Lounais-Häme Forssa

Unienkerääjän maailma – Anne Heinonen halusi tehdä taidetta, jossa pystyisi lähestymään ketä tahansa

Siperian runot ja Afrikan mantereen unet siivittävät Forssan museon aulagallerian näyttelyä.
Anne Heinonen pohtii eroja suomalaisen ja afrikkalaisen kulttuurin välillä: Ehkä siellä, missä on hyvin paljon ihmisiä puhuminen toisille on helpompaa. Tiedät, että kohtaat he siellä, etkä ehkä koskaan tule näkemään heitä enää uudestaan.

Maailmaa kiertänyt Anne Heinonen halusi tehdä taidetta, jossa pystyisi lähestymään ketä tahansa ihmistä, keskustelemaan heidän kanssaan – ja jollain tavalla tuoda heidät Suomeen. Syntyi kuvat kahdeksasta unesta neljästä eri maasta.

– Minulla oli aikaisemmin projekti Afrikassa, jossa pysäytin ihmisiä kaduilla. Pyysin heitä lähettämään kortin jollekin ihmisille Suomessa, jota he eivät tunteneet.

Sitten oli uniprojektin vuoro. Haastatellut ihmiset näkivät unta lentävästä toimistosta, synnytyksessä avustamisesta tai eläimiksi muuttumisesta.

– Kun puhutaan unista, puhutaan siitä, mikä on ihmisissä todella syvällä sisällä. Toivon, että kun ihmiset keskittyvät uniin, he unohtavat, minkälainen historia uneksijalla on, miltä hän näyttää ja mistä hän on kotoisin.

Unet ovat samankaltaisia kaikilla, olipa ihminen kuka vain tai asuipa missä päin maailmaa tahansa. Seitsemänvuotias Pamela oli ensimmäisiä uneksijoita, jonka unen Heinonen keräsi.

– Hän asui ugandalaisella pakolaisasutusalueella, jossa keräsimme kenkiä toiseen taideprojektiin. Testasin hänellä, toimiko idea unista ja se toimi, tosi hyvin.

35-vuotiaan Shimeliksen Heinonen löysi puolestaan Etiopiasta.

– Kuulin, että hotellini vieressä oli sirkus ja kävin katsomassa esityksen. Hän on sirkustaiteilija ja sairaalaklovni.

Kymmenen vuoden aikana Heinonen on matkannut Afrikassa aina Etiopiasta, Etelä-Sudanista ja Somalimaasta itäkautta alas Etelä-Afrikkaan ja Namibiaan. Mikä saa matkustamaan sinne uudestaan ja uudestaan?

– Ihmiset. Se kuinka helppoa siellä on kohdata heidät ja keskustella ihmisten kanssa, joita ei tunne. Se, kuinka ystävällisiä he ovat.

Afrikkalaisessa kohtaamiskulttuurissa ihmiset ovat tottuneet siihen, että toisille jutellaan. Kohdataan helposti myös täysin tuntemattomia ihmisiä.

– Afrikassa on jonkinlaista taikaa enemmän kuin esimerkiksi Aasiassa, missä olen nyt kulkenut. Se vain tuntuu erilaiselta.

Jotain tiettyä Suomesta eroavaa absurdiutta siellä myös on. Mitä tahansa voi tapahtua, mikään ei ole varmaa.

– Sitä lähtee kotoa ja kuka tahansa saattaa pyytää lounaalle. Lähdet sinne, tapaat siellä jonkun tuttusi ja lähdet hänen kanssaan jonnekin.

– Jos taas yrität hoitaa vaikka viisumiasioita siellä, saattaa mennä kolme päivää, että saat asian edes alulle.

Toinen näyttely Paikkani maailmassa on saanut aineksensa Heinosen 10 vuoden matkoilta Afrikasta, Aasiasta ja Euroopasta. Erilaiset tunnelmavalokuvat löytävät siinä viereltään Siperian halki junamatkalla syntyneitä runoja.

– Jos joku nyt pyytäisi tekemään runon, en usko, että osaisin tehdä. Nämä vain kirjoitin talteen.

Siperian reissulla Heinonen matkusti viikon junassa vieraiden ihmisten kanssa. Yhteistä kieltä hänellä ja siellä hänen kanssaan olevilla ihmisillä ei ollut. Mutta juuri siitä Heinonen piti.

– Sitä on ihmisten keskellä, mutta saa silti olla omien ajatusten kanssa. Luin hirveästi kirjoja ja katselin ulos ikkunasta. Suurimman osan ajasta, kännykkä ei toiminut, koska verkkoa ei ollut. Jotain tapahtui mielessä.

Paperille ilmestyivät runot. FL

Anne Heinosen näyttelyt Paikkani maailmassa ja Unia Afrikasta esillä Forssan museon aulagalleriassa 25.9.–21.10. Näyttelyn avajaiset aulagalleriassa tiistaina 25.9. kello 18.

Uusimmat