Lounais-Häme

Upin Aaltola: Verovälttelyepäilyt saattavat vaikuttaa USA:n marraskuun välivaaleihin - "Venäjä-tutkinta Trumpille poliittisesti paljon hankalampi prosessi"

Washington/Helsinki
03.10.2018, 17:50

Ulkomaat

New York Timesin julkistamat tiedot presidentti Donald Trumpin perheen harjoittamasta verojen välttelystä saattavat vaikuttaa Yhdysvaltain marraskuisiin välivaaleihin, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola.
– Voi olla, että demokraattipuolueen äänestäjien paheksunta Trumpia kohtaan alkaa olla niin suurta, että heidän äänestysaktiivisuutensa nousee hyvinkin korkeaksi, Aaltola sanoi STT:lle.
Aaltola muistuttaa, että normaalisti demokraatit ovat republikaaneja laiskempia lähtemään äänestysuurnille, mutta nyt tilanteeseen saattaa tulla muutos.
Trumpin ydinkannattajiin New York Timesin paljastukset eivät Aaltolan mukaan juuri vaikuta, vaikka kohu toisensa jälkeen on riepotellut republikaanipresidenttiä.
– Paradoksaalisesti heille tutkinnat ovat merkkejä siitä, että Trump on hyvä tyyppi. Heille republikaanien äänestäminen on keskisormen näyttämistä sille Amerikalle, joka jaksaa näitä tutkintoja ylläpitää, Aaltola sanoo.
Sen sijaan Aaltola arvioi, että ne republikaanien äänestäjät, jotka jo entuudestaan suhtautuvat Trumpiin kriittisesti, voivat uusimman kohun seurauksena jättää äänestämättä perinteistä puoluettaan.

”Ei lainkaan yllättävää”

New York Times kertoi tiistaina, että Trump on saanut nykyrahassa mitattuna yli 400 miljoonan dollarin arvosta rahaa edesmenneen isänsä kiinteistöimperiumilta. Lahjoitukset alkoivat, kun Trump oli vauvaiässä ja ne ovat jatkuneet näihin päiviin saakka.
New York Timesin mukaan Trump auttoi vanhempiaan välttelemään veroja.
Aaltola sanoo, ettei New York Timesin paljastuksissa ole mitään yllättävää, sillä Trumpin liikemiesuraan on pitkin matkaa liittynyt runsaasti epäselvyyksiä.
Aaltola ei usko, että paljastukset voisivat asettaa Trumpin presidenttiyden vaakalaudalle, ellei käy ilmi, että Trump on syyllistynyt asiassa väärinkäytöksiin kampanjansa yhteydessä tai presidenttiaikanaan.
– Tämä ei ole häntä kaikista eniten uhkaava asia tällä hetkellä. (Erikoissyyttäjä Robert) Muellerin Venäjä-tutkinta on hänelle poliittisesti paljon hankalampi prosessi. Siinä hänen presidenttiytensä legitimiteettiä epäillään, Aaltola sanoo.

Tee se itse -miehen tarina romuttuu?

Myöskään Helsingin yliopiston Yhdysvaltain tutkimuksen professori Mikko Saikku ei usko, että New York Timesin paljastukset koituisivat Trumpin kohtaloksi.
– Jos sieltä mitään rikoksia löytyy, niin ne taitavat olla jo vanhentuneita. Tämä vaikuttaa olevan enemmän eettinen kuin oikeudellinen kysymys, Saikku sanoi STT:lle.
– Toki tämä on yksi kivi lisää Trumpin kuormaan.
Saikun mukaan New York Timesin tiedot asettavat pahasti kyseenalaisiksi tee se itse -miehenä esiintyvän Trumpin puheet siitä, että hän olisi itse luonut omaisuuteensa loistavilla bisneskyvyillään saatuaan isältään aikoinaan vain miljoonan dollarin lainan.
– Nyt näyttää siltä, että kyseessä on hieman suurempi summa kuin vain miljoona dollaria.

https://www.nytimes.com/interactive/2018/10/02/us/politics/donald-trump-tax-schemes-fred-trump.html

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

28.9.2020

Fingerpori

comic