Lounais-Häme

Urjalaan kaksi apurahaa Taikelta

 

Taiteen edistämiskeskus ja Pirkanmaan taidetoimikunta jakoivat 341000 euroa apurahoja ja avustuksia. Urjalaan niistä heruu yhteensä 4000 euroa.

Lasitaiteilija Alma Jantunen Nuutajärveltä saa 2000 euron kohdeapurahan opetusmateriaalin tekemiseen lasinpuhalluksesta lapsille ja nuorille.

Toiminnanjohtaja Laura Jänisniemi saa 2000 euroa Urjala Soikoon! -musiikkifestivaalin järjestämiseen.

Taiteen edistämiskeskus (Taike) ja Pirkanmaan taidetoimikunta jakoivat taiteilijoiden kohde- ja työskentelyapurahat, yhteisöjen erityisavustukset sekä lastenkulttuurin apurahat ja avustukset vuodelle 2016. Hakemusten määrä nousi edellisestä vuodesta, samoin nousi jaettavana ollut määräraha.

Työskentelyapurahoja jaettiin yhteensä 182684 euroa 27 taiteilijalle. Kohdeapurahoja myönnettiin 80616 euroa 37 taiteilijalle tai taiteilijatyöryhmälle. Lastenkulttuurin edistämiseen tarkoitettuja apurahoja ja avustuksia jaettiin yhteensä 56000 euroa 20 hakijalle.FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

29.9.2020

Fingerpori

comic