Lounais-Häme

Urjalan valtuusto hyväksyi talousarvion sellaisenaan

Urjalan vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa hyväksyttiin vuoden 2018 talousarvio yksimielisesti.

Urjalan kunnanjohtaja Hannu Maijala esitteli valtuustolle 1,1 miljoonaa euroa alijäämäisen talousarvion vuodelle 2018.

-Tämän parempaan emme pystyneet. Harmillista, että joudumme esittelemään alijäämäisen budjetin, Maijala sanoi.

Valtuusto kuitenkin hyväksyi talousarvion sellaisenaan ilman yhtäkään puheenvuoroa.

Heikentynyt taloudellinen tilanne sen sijaan aiheutti kokouksessa keskustelua.

Pasi Ruuska (ps.) kritisoi kunnan epätasapainoista tapaa hoitaa taloutta ja tehdä laskelmia. Ruuska kritisoi puheenvuorossaan erityisesti sitä, että kunta laski vuodelle 2017 tuloveroprosenttia 0,5 prosenttiyksikköä, mutta aikoo vuonna 2018 jälleen nostaa veroprosenttia.

-Tässä kunnassa ei pystytä tekemään kauaskantoisia päätöksiä, Ruuska kritisoi.

Holtittomuudella hän viittasi myös siihen, että kunta arvioi tuloveroprosentin laskun vähentävän kunnan tuloja 450 000 euroa vuonna 2017, mutta todellinen vaikutus olikin 850 000 euroa.

-Haluan tietää, mihin tällainen virhelaskelma perustuu, Ruuska peräsi.

Kunnanjohtaja Maijala myönsi kokouksen päätteeksi, että tuloveroprosenttia ei ehkä olisi pitänyt täksi vuodeksi laskea.

-Kun päätös tehtiin, tilanne näytti kuitenkin hyvin erilaiselta, hän lisäsi.

Taloudellisessa tilanteessa korostuu tällä hetkellä se, että kuntalaisten määrä vähenee ja ikääntyy jatkuvasti. Sosiaali- ja terveysmenot kasvavat, mutta veronmaksajien määrä vähenee.

Kunnanjohtajan mukaan myös työttömyys on yhä liian korkea. Lokakuussa työttömyysprosentti oli 12. Lukema on Tampereen jälkeen Pirkanmaan korkein.

Jotain iloistakin kerrottavaa kunnanjohtajalla oli. Attendon uusi hoivakoti valmistuu tällä viikolla. Hoivakoti otetaan käyttöön tammikuun alussa.

Valtuuston kokous sujui yhtä kannanottoa lukuun ottamatta kaikin puolin yksimielisesti.

Esimerkiksi Halkivahan VPK:n lainan takausta päätettiin yksimielisesti jatkaa vuodella. VPK:lle myönnettiin jo aiemmin 100 000 euron lainaan takaus, mutta VPK kaipaa takauksen jatkoa toiseksi vuodeksi, koska uuden aseman rakennustyöt viivästyivät.

Myös Kiinteistö Oy Nuutajärven Pruukin pankkilainan takaus hyväksyttiin yksimielisesti. FL

Uusimmat