Lounais-Häme

Urjalassa kaavaillaan verotuksen keventämistä

Urjalan kunnanjohtaja Hannu Maijala esittää maanantaina kokoontuvalle kunnanhallitukselle tuloveroprosentin laskua nykyisestä 22,00 prosentista 21,50 prosenttiin. Ratkaisu vähentää kunnan verotuloja noin 350000 eurolla. Ratkaisun mahdollistaa kunnan menojen maltillinen kasvu. Tämän vuoden tulos tulee olemaan myös ylijäämäinen. Attendolle myytävä vanhainkoti on tuomassa ensi vuodelle kunnalle noin 600000 euron luovutustappion. Talousarviosta ennakoidaan tulevan myös alijäämäisen mutta vuonna 2018 menojen arvioidaan supistuvan 800000 eurolla. Vuonna 2018 kunnan talouden ennakoidaan olevan ylijäämäisen, vaikka veroprosenttia laskettaisiin.

Veroprosentistä päättäminen kuuluu lopullisesti kunnanvaltuustolle. FL

Uusimmat