Lounais-Häme Somero

Uskoa tulevaan, toivoa paremmasta – Somerolaismuusikon uunituore julkaisu on kuin tehty koronakevään tunnelmiin

Somerolaismuusikko Kari Luodon tänään julkaistu uusi kappale on kuin tehty koronakevään tunnelmiin.
Kari Luoto julkaisi omaa, uutta musiikkia reilun kolmen vuoden tauon jälkeen. Istutetaan puu on pienieleinen pop-balladi, jonka teksti huokuu toivoa. Kuva: Atte Mäläskä
Kari Luoto julkaisi omaa, uutta musiikkia reilun kolmen vuoden tauon jälkeen. Istutetaan puu on pienieleinen pop-balladi, jonka teksti huokuu toivoa. Kuva: Atte Mäläskä

Somerolainen pitkän linjan muusikko Kari Luoto kirjoitti tekstin Istutetaan puu -kappaleeseen jo muutama vuosi sitten. Keskustelu ilmastonmuutoksesta kävi tuolloin kiivaana.

– Kappaleen teksti on metaforallinen, mutta toisaalta se voi olla myös todellinen, pieni onnen hetki ihmisen elämässä. Siinä on valon pilkahduksia ja uskoa tulevaan.

Luoto kertoo miettineensä kappaleen tuottaneen Ako Kiisken kanssa, onko nyt elettävä poikkeusaika hyvä vai huono hetki laulun julkaisemiselle.

– Ihan lopulliseen päätökseen emme tulleet. Yhdeltä radiokanavalta tuli kuitenkin jo viestiä, että he raivaavat biisille tilaa soittolistalla jo ensi viikolla. Ehkä tämä voisi olla sen tapainen teksti, jota ihmiset tässä ajassa kaipaavat.

Levy-yhtiö antaisi mahdollisuuden keskittyä musiikkiin

Luoto on tehnyt musiikkia pitkään useammassa eri kokoonpanossa. Omaa musiikkiaan hän julkaisi edellisen kerran vuoden 2017 alussa neljän kappaleen verran. Tuolloin julkaistuista kappaleista Täyttä ymmärrystä vailla soi edelleen etenkin paikallisradioissa.

– Se on saanut kivasti soittoaikaa. Ihmiset silloin tällöin kertovat kuulleensa laulua radiosta eri puolilla Suomea ajellessaan. Myös Radio Iskelmä otti kappaleen tuolloin hetkeksi soittoon, ja se oli signaamattomalle artistille iso juttu. Toivottavasti saisimme tälläkin kertaa soittoaikaa.

Istutetaan puu julkaistaan tänään kaikissa tärkeimmissä suoratoistopalveluissa, kuten Spotifyssa ja Deezerissa. YouTubeen kappale ei tule vielä, sillä puhetta on ollut musiikkivideon kuvaamisesta lähiviikkoina.

Uudelle kappaleelleen Luodolla on sopimus digijakelusta pienen levy-yhtiön kanssa, mutta muuten hän on hoitanut käytännössä kaiken itse.

– Levy-yhtiön mukana olo antaisi minulle mahdollisuuden keskittyä musiikin tekemiseen. Nyt aikaa menee runsaasti esimerkiksi promohommiin ja työryhmän aikataulujen säätämiseen.

Bändissä soittaa dream team

Yhteensä uusia kappaleita Luodolla on takataskussa neljä. Alustavan aikataulun mukaan niitä kuullaan vähitellen tulevan vuoden mittaan, mutta mahdollinen kappaleiden saama radiosoitto ja se, kiinnostuuko jokin levy-yhtiö Luodon musiikista, vaikuttavat julkaisuun.

– Musiikillisesti Istutetaan puu on aika erilainen kuin kolme muuta kappaletta. Ne ovat menevämpää pop-rockia, kun tämä kappale on pienieleinen ja hidas pop-balladi.

Biisin soittajia Luoto kuvailee unelmatiimiksi. Porukka muodostuu rumpalia lukuun ottamatta Juha Tapion bändistä. Tuottaja Kiiski soittaa kappaleella bassoa, Tommi Viksten kitaraa ja Joonas Kasurinen Koskettimia. Rumpujen takana istuu Risto Rikala, joka soittaa Ellinooran bändissä.

– Jos olisin saanut valita biisille kenet tahansa soittajat, olisin valinnut juuri nämä miehet. Sama ydinporukka on pysynyt kuin edellisiä biisejä tehdessä, esimerkiksi miksaaja ja äänittäjä ovat samat. FL

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic