Lounais-Häme

Uudella autolla kärkivauhtiin

Ypäjäläinen Tuomas Venäläinen aloittaa tänään kahdeksannen kautensa rallicrossin SM-sarjassa, kun uusi kausi käynnistyy Hyvinkäällä.

Viime kausi oli SM-sarjan suosituimmassa luokassa autokrossissa ajavalle Venäläiselle tähän asti paras. Hän sijoittui kauden viidestä osakilpailusta kahdessa neljänneksi. Loppupisteissä Venäläinen sijoittui kuudenneksi, joten edelliskauden neljästoista sija parani roimasti.

Kauden aikana ajetussa Pohjois-Euroopan kisassa Venäläinen kaasutteli komeasti kakkoseksi.

Nyt Venäläinen lähtee uuteen kauteen uusin panoksin ja tavoittein. Monivuotinen ajokki Ford Escort vaihtui erikoisempaan autoon: vuoden 1971 mallin Datsun Finniin.

– Auto on kevyempi, jonka ansiosta minimipainorajan täyttämiseksi tarvittavat lisäpainot pystyi sijoittamaan paremmin ihanteellista painojakaumaa ajatellen. Moottorissa on noin 270 hevosvoimaa eli suurin piirtein saman verran kuin edellisessä autossa. Auton pitäisi olla edellistä parempi, mutta avauskisassahan totuus vasta paljastuu, Venäläinen tuumii.

Lounais-Hämeen Urheiluautoilijoita edustava 31-vuotias kuski on panostanut tähän kauteen melkoisesti.

– Töitä on riittänyt paljon, mutta onneksi auttajia ja tukijoitakin on löytynyt.

– Odotukset tähän kauteen ovat perhanan korkealla. Viime kaudesta jäi paljon nälkää, kun huomasin, että tässähän voi pärjätäkin. Tavoitteena on päästä kokonaispisteissä kolmen kärkeen ja nousta myös yksittäisissä osakilpailuissa palkintopallille, Venäläinen kertoo tavoitteistaan.

Kärkivauhtiin pääseminen ei ole helppoa, sillä Venäläinen kilpailee rallicrossin viidestä luokasta suurimmassa ja suosituimmassa autokrossissa

– Tässä luokassa tuntuu olevan pätevimmät kuskit. Autokrossin SM-sarjassa on 37 kuljettajaa, joiden lisäksi mukaan tulee yksittäisiä osakilpailuja ajavia kuskeja.

Kauden aikana ajetaan viisi osakilpailua, joista aiemmasta poiketen kaikki huomioidaan loppupisteisiin.

Uutta on myös se, että SM-pisteitä jaetaan jo alkuerien perusteella.

Tämän päivän Hyvinkään osakilpailujen jälkeen SM-sarjaa ajetaan Honkajoella, Tampereen Kaanaassa, Jalajärvellä ja kauden päätteeksi syyskuussa Kouvolassa.

Venäläisen lisäksi autokrossiluokassa ajaa toinenkin L-HUA:n kuski, forssalainen Ville Saari.

Alkava kausi on Saarelle vasta toinen. Viime vuonna hän sijoittui loppupisteissä 20:n tuntumaan.

Saari jatkaa viimevuotisella autollaan Ford Fiestalla, johon on tehty alustamuutoksia.

– Tässä harrastuksessa tuntuu kilpailuvietti kasvavan. Olisi hienoa päästä kympin sakkiin, mutta se ei ole helppoa, sillä sinne pyrkii paljon kovia kuskeja, Saari tuumii. FL

Uusimmat

Näkoislehti

18.9.2020

Fingerpori

comic