Lounais-Häme Forssa

Uuden monitoimikeskuksen suunnittelussa hyödynnetään muiden hyviä ratkaisuja ja otetaan opiksi muiden tekemistä virheistä

Uuden monitoimikeskuksen suunnittelussa huomioidaan erityisoppilaat ja avoimen oppimisympäristön tuomat haasteet.

Forssan uuden monitoimikeskuksen suunnittelussa on edetty kakkosvaiheeseen. Piirustuksia on tehty ja katseltu, ja vierailuja eri kouluihin on tehty monen asiantuntijan voimin. Mielipiteitä on kerrottu ja kuunneltu, jotta lopputulos olisi sekä henkilökunnan että oppilaiden kannalta mahdollisimman toimiva.

– Kouluvierailujen pyrkimyksenä on, että joidenkin tekemistä virheistä otetaan meillä opiksi eikä tehdä samoja virheitä, mutta samalla poimitaan hyvät ratkaisut mukaan, tiivistää Forssan kaupungin työsuojeluvaltuutettu Aija Ojansuu.

Opetuksen ja varhaiskasvatuksen asiantuntijat ovat vierailleet muun muassa Turun Kakskerrassa sijaitsevassa koulussa ja Nummen yhtenäiskoulussa Hämeenlinnassa. Ojansuu sanoo, että näiden koulujen äänimaailman ero on kuin yöllä ja päivällä.

Riittävästi äänieristettä ja akustiikka kuntoon

Hämeen Sanomat uutisoi viime sunnuntaina, kuinka häly on aiheuttanut opettajille kuulohäiriöitä ja korvasärkyä Nummen yhtenäiskoulussa. Jutussa Hämeenlinnan kaupungin työsuojeluvaltuutettu Katri Juvonen kertoo, että hänen puheillaan on käynyt kymmenkunta opettajaa hälyyn ja muihin työskentely-ympäristön hankaluuksiin liittyen. Sitä useampi opettaja on sivunnut asiaa ohimennen.

Ongelmia ovat aiheuttaneet erityisesti tiloja jakavat kankaat, joiden piti olla hälyä poistavia, mutta toisin kävi. Sekä Ojansuu että Nummen kouluun myös tutustunut Kuhalan koulun vs. rehtori Atte Kolis toteavat, että Forssan monitoimikeskukseen on saatava kunnon äänieristeet eri tilojen välille.

– Äänieritys tilojen välillä Nummen koulussa on huono ja aiheuttaa meluhaittoja. Se vaikuttaa yleiseen ilmapiiriin. Meillä opettajat ovat esittäneet arkkitehdille avattavista väliseinistä, joissa on suljettaessa riittävä äänieritys. Väliseinien pitää olla eristelevyjä, kuten käsittääkseni Urjalan uudessa yhtenäiskoulussa on, Kolis kertoo.

– Meidän koulun suunnitelmat vaikuttavat huomattavasti paremmilta kuin Nummen koulun verhoratkaisut, Ojansuu sanoo.

– Akustiikasta on annettu viestiä eteenpäin. Kaiku saadaan kyllä pois, sitä en epäile. Väliseinät on rakennettava niin, ettei ääni siirry viereiseen tilaan, hän jatkaa.

8B-luokan Teemu Mikkola (edessä) ja Erno Mäkelä opiskelevat englantia Kuhalan koulun "bulevardilla". Kuva: Lassi Puhtimäki
8B-luokan Teemu Mikkola (edessä) ja Erno Mäkelä opiskelevat englantia Kuhalan koulun ”bulevardilla”. Kuva: Lassi Puhtimäki

Tarvetta sekä luokille että avoimelle tilalle

Henkilökunnan kuulemisessa on menossa nyt kolmas vaihe. Koliksen mukaan reilussa kahdessa kuukaudessa on saatu paljon aikaan ja arkkitehdin sekä opettajien välillä vallitsee hyvä keskusteluyhteys.

– Hiljalleen mennään parempaan suuntaan, vaikka aikataulu toki on tiukka. Vaikeutena on ollut ymmärtää pedagogisia tarpeita, Kolis muotoilee.

Uudessa koulussa on tarvetta sekä perinteisille luokkatiloille, että avoimen oppimisympäristön tiloille. Kolis kertoo, että Kuhalan koulultakin löytyy tällaisia tiloja, muun muassa vanhoihin atk-luokkiin rakennettu pulpetiton Kapsäkki-tila.

Ojansuun mukaan ykkösvaiheen kuulemisissa henkilökunnan toiveet huomioitiin hyvin ja muutoksia tehtiin niiden pohjalta runsaasti. Kakkosvaiheen osalta ei Ojansuun käsityksen mukaan ole merkittäviä toiveita muutoksista.

Sekä Ojansuu että Kolis uskovat, että uudesta monitoimikeskuksesta tulee hyvä ja toimiva koulu.

– Se on myös meidän tuleva työpaikkamme. Haluan uskoa, että siitä tulee hieno koulu, joka vastaa kaikkia tarpeita, Kolis sanoo.

Ojansuu muistuttaa, että toimivuus vaatii myös henkilökunnalta uudenlaista ajattelutapaa ja yhteistyön lisäämistä. FL

Uusimmat

Näkoislehti

4.6.2020

Fingerpori

comic