Lounais-Häme

Uusi seura mietityttää, mutta kiinnostaa

Forssaan perusteilla oleva uusi, ainakin aluksi junioritoimintaa pyörittävä koripalloseura herättää nykyisten seurojen edustajissa monenlaisia ajatuksia. Osa liputtaa uuden seuran puolesta enemmän, osa vähemmän, mutta kaikilla on aiheeseen liittyen myös kysymyksiä ja epäilyjä.

Forssan Koripojat ry:n hallituksen puheenjohtaja Arja Kotavuo kertoo, että uudesta seurasta on FoKoPossa keskusteltu lähinnä hallitustasolla. Kotavuo sanoo olevansa enemmistöpäätösten takana ja jos seuran jäsenistö haluaa yhtä seuraa, se sopii hänelle ja hallitukselle.

-Emme voi emmekä halua laittaa hanttiin. Myös junioreiden vanhemmilta on tullut lähinnä sosiaalisen median puolella vihreää valoa. Meillä on kolmelta vuodelta hallituksen päätös kartoittaa uuden seuran perustamisen mahdollisuutta, mutta asia on edennyt hitaasti. Nyt voisi olla uuden seuran paikka ja on hienoa, että Kikka (Ylösmäki) on lähtenyt sitä puuhaamaan, Kotavuo näkee.

Kotavuo näkee, että uutta seuraa pitää lähteä rakentamaan heti mahdollisimman ammattimaisesti junioripäällikön sekä talous- ja hallintojohdosta vastaavan puheenjohtajan voimin.

-Eniten pelkään, etteivät kaikki ymmärrä, miten iso työ seuratoiminnan pyörittämisessä on. Vastuu uudessa seurassa siirtyy nykyisille juniorivanhemmille. Pelkona on myös, että seurojen yhdistymisen myötä tekijät katoavat, kuten kävi Nokialla. Silti näen yhdistymisessä enemmän hyviä kuin huonoja puolia.

Forssan Alun puheenjohtaja Eino Järvinen sanoo, että asiaan on vaikea ottaa kantaa, kun seuran hallitusta ei ole informoitu suunnitelmista. Järvisen mukaan valmentajien rekrytoiminen ei tarkoita, että seuralla olisi pelaajia. Hänen mielestään on vaikea arvioida, miten Alun junioritoiminnan kävisi, jos pelaajat siirtyisivät uuteen seuraan.

-Meillä on nyt joukkueet, enkä usko, että asia siitä miksikään muuttuu, Järvinen sanoo.

Hänen mielestään yksi seura olisi silti parempi kuin kolme, mutta jos yhteen seuraan mennään, asioista on sovittava nykyseurojen johdon kesken.

-Kaikilla ehdoilla uuteen seuraan ei voida mennä. Minusta vanhoja Alun ja FoKoPon välisiä neuvotteluja tulisi jatkaa.

Koripallojunioreiden puheenjohtaja Sirpa Mattila Alusta pitää outona kokonaan uuden seuran perustamista, kun yhteistyö ei jatkunut FoBassa kolmen ikäluokankaan osalta. Hän sanoo olevansa avoin monelle asialle junioripuolella, mutta haluaa nähdä enemmän faktaa ennen oman kannan muodostamista. Mattila muistuttaa, ettei valmentajien kanta välttämättä ole seuran kanta.

-Tiedän molempien seurojen juniorimäärät ja jotenkin yhteistyötä pitäisi tehdä, kolmeen seuraan junioreita ei riitä. En ole jarruna, mutta matkan varrella on koettu pettymyksiä yhteistyötäkin tehtäessä, ja sinä aikana luottamuspulaa on esiintynyt.

-Asiassa on edettävä lasten näkökulma edellä. On kyettävä tarjoamaan tietyt taloudelliset mahdollisuudet harrastamiseen. Kausimaksujen on säilyttävä maltillisina, suunnilleen sillä tasolla mitä ne nyt Alussa ovat, Mattila sanoo.

Alun koripallojaoston puheenjohtaja Jyrki Tulander suhtautuu uuteen seuraan avoimin korvin ja silmin koripallon edun nimissä, vaikka hänkin sanoo olevansa tässä vaiheessa lähinnä lehtitietojen varassa. Tulander kaipaa lisää infoa yksityiskohdista ennen kuin tekee ratkaisuja.

-En vastusta uuden seuran perustamista. Mutta ensimmäisenä pitää neuvotella yhteistyösopimus junioriseuran ja Alun sekä FoKoPon välillä. Korisliigalisenssiä ei saa, ellei ole joukkuetta jokaisesta ikäluokasta. Sopimus pitää tehdä niin, ettei se ole irtisanottavissa, Tulander näkee.

Tulanderin mielestä harrastusmaksut uudessa seurassa eivät saa nousta Alun nykyisistä maksuista, sillä isot korotukset karsisivat tulijoita. Hän huomauttaa, että edustusjoukkueiden nimillä on merkitystä rahankeruussa.

-Forssalainen mieskoripallo tunnetaan nykyään FoKoPosta ja naiset Alusta. Rahaa on kerättävä hirveästi Forssan ulkopuolelta ja kaikki tuntevat Alun naiset. Sillä nimellä saa edes yhteistyökumppanin oven auki.

-Uuden seuran osalta pitää selvittää, mikä meni FoBan osalta pieleen, ettei toisteta samoja virheitä, Tulander huomauttaa.

FoKoPon hallituksen varapuheenjohtaja ja juniorivalmennuksen koordinaattori Teemu Tammi oli vahvasti mukana FoBa-yhteistyössä myös valmennuksen puolella. Hänen mukaansa FoBan aikana oli tarkoitus perustaa seurojen yhteiset työryhmät pohtimaan uuden seuran taloudellisia mahdollisuuksia muun muassa hallinnon, edustusjoukkueen ja junioreiden osalta, mutta se ei koskaan toteutunut.

Tammi sanoo itse olevansa yhden seuran ja saman brändin kannalla. Se toisi Tammen mielestä kustannustehokkuutta ja antaisi paljon synenergiaetuja. Myös tasojoukkueiden aikaansaannin hän näkee isoksi eduksi, koska silloin pystytään tarjoamaan kaikille harrastajille paras kehittymisen ympäristö. Kolmessa seurassa kulutkin olisivat Tammelan mukaan kolminkertaiset.

-Seudun väestökehitystä katsoessa on pakko reagoida. Pelaajia ei riitä kahteen seuraan. Olen iloinen, että valmentajat ovat niin isolla joukolla ilmaisseet, että jotain on tehtävä, Tammi sanoo viitaten aiemmin tehtyyn valmentajien sitoutumiskyselyyn.

Uuden mahdollisen seuran valmentamiseen sitoutuneet henkilöt kokoontuvat keskiviikkona pohtimaan ja perustamaan työryhmiä, joiden on tarkoitus selvittää yksityiskohtia.

Tammen mielestä aikataulusyistä on realistista, että ensi kaudella yhteen lyöttäytyvät juniorit, jatkossa mahdollisesti myös Alun ja FoKoPon edustusjoukkueet. Tammen mielestä on selvää, ettei kummallekaan seuralle voi jäädä ainoatakaan juniorijoukkuetta oman toiminnan alaisuuteen.

Yhdistymisen on pelätty vaikuttavan yhteistyökumppanien ratkaisuihin. Kaikki eivät usko, että yksi plus yksi ja jatkossa kaksi. Tammi näkee, että jos joku yhteistyökumppani vähentää tukeaan, positiivinen viesti yhdistymisestä kompensoi menetystä ja tilalle tulee uusia kumppaneita.

-Olen keskustellut muutamien seudun yrittäjien kanssa, ja viesti on ollut tämänsuuntaista. Yhdessä seurassa varainkeruukin toimisi helpommin, siviiliammatissaan rahoitusalalla myyntijohtajana toimiva Tammi näkee.

Tammi pitää absurdina kuulemiaan puheita siitä, että vanhoja taloudellisia vastuita siirtyisi uudelle seuralle.

– Yrityskaupat ovat eri asia. Jos toisella seuralla on omaisuutta, se päättää, antaako varallisuuttaan uudelle seuralle.

Tammi huomauttaa, että jos kausimaksut olisivat ainoa kriteeri harrastaa koripalloa, FoKoPolla ei olisi ainuttakaan junioria.

-Hinta ei ratkaise vaan se, mitä sillä saa. FoKoPossa on autettu vähävaraisia perheitä, jotta kenenkään harrastaminen ei jäisi rahasta kiinni. Uudessa seurassa hinnat on ensin laskettava auki tarpeiden pohjalta, jotta toiminta olisi elinkelpoista, mutta kausimaksuista on ennenaikaista puhua nyt. Tarkka talouden suunnittelu ja valmennuksen sitoutuminen ei yksin riitä. Tarvitaan myös muita sitoutuneita ihmisiä mukaan, tämän pallon haluan syöttää vanhemmille, Tammi toteaa.

Tammi ei näe mitään syytä, miksei uusi junioriseura tekisi yhteistyötä FoKoPon ja Alun edustusjoukkueiden kanssa, kunhan kummallekaan ei jää juniorijoukkueita.

-Junioriseuran yhtenä tavoitteena on kasvattaa edustusjoukkueisiin pelaajia, Tammi huomauttaa.

-Tuo esitys kuulostaa reilulta, Alun Jyrki Tulander toteaa.

Uudesta seurasta paljon hyötyjä
Tasojoukkueet, mahdollisuus kilpaurheilla, harrastaa ja pysyä lajissa mukana.Oman ikäryhmän joukkueet.Yksi joukkue edustaa Forssan seutukuntaa.Puolueeton identiteetti.Muun muassa fanituotteiden markkinointi helpompaa. Yhteiset turnaukset.Yhteiskuljetukset pelimatkoilla.Yhteinen valmentajakoulutus, tuomarikoulutus ja toimitsijakoulutus.Salivuorojen tasainen jako.Valmentajien parempi riittävyys.Nykyseurat vahvempia yhdessä.Kulu/menorakenne saadaan paremmaksi, kun on isompi joukko maksamassa ja osallistumassa.Enemmistön tahto toteutuu yhteistyössä.Forssalaisen koripallon maine paranee.Uusi tuore logo ja nimi, yhteinen maskotti.Yhteiset tavoitteet.Junioreilla vain yksi hallitus.Yhdessä sovitut toimintatavat valmentajille ja vanhemmille.

Uusimmat