Lounais-Häme

Uutissuomalainen: Ulkoministeriö varoittaa elinkeinoelämää Britannian sopimuksettomasta EU-erosta

Helsinki
02.10.2018, 08:00

Talous

Ulkoministeriö on jo varoittanut suomalaista elinkeinoelämää siitä mahdollisuudesta, että Britannian EU-ero toteutuu ilman sopimusta, kertoo Uutissuomalainen. Niin sanottu kova brexit voi asiantuntijan mukaan jopa kaksinkertaistaa eron haittavaikutukset Suomen taloudelle.
Ulkoministeriön brexit-yhteyshenkilön Terhi Bundersin mukaan ministeriö lähetti viime viikolla sidosryhmille viestin, jossa kehotetaan varautumaan brexitiin ja huomioimaan mahdollisuus, että se toteutuu ilman sopimusta.
– Pyrimme nostamaan tietoisuutta siitä, että kaikkiin vaihtoehtoihin on varauduttava, Bunders kertoi Uutissuomalaiselle.
Euroopan komissio antoi samansuuntaisen varoituksen heinäkuussa. Myös Britanniassa viranomaiset ovat kehottaneet elinkeinoelämää varautumaan kovaan brexitiin.
Jos Britannia ja EU eivät saa aikaan erosopimusta, Britanniaa kohdellaan 29. maaliskuuta 2019 tapahtuvan eron jälkeen kuin mitä tahansa EU:n ulkopuolista maata. Käyttöön tulevat ulkorajatarkastukset ja mahdollisesti myös tulleja.
Elinkeinoelämän keskusliiton johtajan Jussi Mustosen mukaan pehmeän brexitin vaikutus Suomen bruttokansantuotteeseen on arvioitu noin 0,1-0,2 prosenttiyksiköksi.
– Kovassa brexitissä haittavaikutukset voivat kuitenkin jopa tuplaantua tästä 0,3 prosenttiyksikköön. Ei Suomi siihen kaadu, mutta onhan se kiusallista ja haitallista Suomen taloudelle, Mustonen sanoo.
– Se, että hypättäisiin kylmään avantoon ilman mitään sopimuksia on sekä EU:lle että Britannialle huonoin vaihtoehto.
Suomi vie Britanniaan erityisesti metsä- ja kemianteollisuuden tuotteita, kuten paperia ja pahvia sekä öljytuotteita. Maan osuus Suomen viennistä oli vain noin neljä prosenttia.
Kovan brexitin mahdollisuudesta on keskusteltu paljon viime aikoina, sillä neuvottelut erosopimuksesta Britannian ja EU:n välillä ovat edenneet hyvin tuskaisesti.

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

24.9.2020

Fingerpori

comic