Lounais-Häme

Uutissuomalaisen kysely: Suomalaiset varsin vähän peloissaan koronaviruksen vuoksi

Nuoret aikuiset ovat enemmän huolissaan kuin yli 70-vuotiaat, vaikka iäkkäät kuuluvat riskiryhmään.
Kuvituskuva.

Suurin osa suomalaisista ei ole kovin peloissaan koronaviruksen vuoksi, kertoo Uutissuomalaisen kysely.

Kyselyyn vastanneista neljä prosenttia kertoi pelkäävänsä erittäin paljon. Melko paljon pelkääviä oli hieman alle viidennes vastaajista.

Kyselyn mukaan joka neljäs suomalainen ei ole koronaviruksen vuoksi peloissaan lainkaan ja noin puolet ei kovinkaan paljon. Naisten joukossa peloissaan olevia on enemmän kuin miesten joukossa.

Helsingin ja Uudenmaan alueella erittäin tai melko paljon peloissaan olevia on kyselyn mukaan sama osuus kuin Itä- ja Pohjois-Suomessa: 24 prosenttia eli noin joka neljäs. Näin on siitä huolimatta, että koronatilanne on selvästi pahin Helsingin ja Uudenmaan alueella.

Nuoret aikuiset pelkäävät koronaviruksen vuoksi enemmän kuin vanhemmat. Alle 30-vuotiaista 27 prosenttia eli useampi kuin joka neljäs on erittäin tai melko paljon peloissaan. Yli 70-vuotiaista näin kertoo 18 prosenttia eli harvempi kuin joka viides.

Yli 70-vuotiaat ovat koronaviruksen riskiryhmää, ja heitä on kehotettu pysymään poikkeusolojen aikana karanteenia vastaavissa olosuhteissa.

Muita ammattiryhmiä enemmän pelkoa tuntevat johtavassa asemassa olevat ja yrittäjät. Heistä lähes joka kolmas on erittäin tai melko paljon peloissaan.

Puoluekantakin näkyy jonkin verran siinä, miten ihmiset suhtautuvat koronavirukseen. Koronaviruksen vuoksi pelkääviä on eniten keskustan ja vähiten kokoomuksen kannattajissa. Ei lainkaan pelkäävien osuus on suurin perussuomalaisissa ja pienin vihreitä äänestävien joukossa.

Uutissuomalaisen kyselyyn vastasi tuhat yli 18-vuotiasta. Kyselyn viisipäiväinen vastausjakso alkoi 18. maaliskuuta. Samana päivänä tulivat voimaan määräykset muun muassa koulujen sulkemisesta ja yli kymmenen hengen kokoontumisten kieltämisestä.

Asiasanat

Uusimmat

Näkoislehti

25.11.2020

Fingerpori

comic