Lounais-Häme

Uutistoimisto AP: Myös Melania Trump saapuu Helsinkiin

Helsinki
06.07.2018, 20:26

Ulkomaat

Uutistoimisto AP:n mukaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin puoliso Melania Trump saapuu myös Helsinkiin, kun presidentti Trump tapaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin.
Pariskunta lentää Suomeen Skotlannista, missä heidän on tarkoitus viettää viikonloppu Trumpin Britannian-vierailun jälkeen. Ennen virallista vierailuaan Britanniaan presidentti Trump osallistuu Naton huippukokoukseen Brysselissä Belgiassa.
Melania Trump matkustaa nyt ulkomaille ensi kertaa toukokuisen munuaisleikkauksensa jälkeen. Hän ei ollut miehensä mukana G7-kokouksessa Kanadassa eikä Singaporessa, jossa Trump tapasi Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin.
Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystön kulttuuri- ja lehdistöosaston päällikkö Thomas Grubisha ei kommentoinut AP:n tietoa STT:lle perjantai-iltana. Hänen mukaansa asia on Valkoisen talon tiedotusvastuulla.
Melania Trump oli viimeksi näkyvästi maailmanlaajuisessa julkisuudessa kesäkuun puolivälin jälkeen. Hän kävi silloin tapaamassa vanhemmistaan erotettuja siirtolaislapsia Yhdysvaltojen etelärajalla päällään takki, jonka selkämyksessä luki “En todellakaan välitä, välitätkö sinä?”. Asuvalintaa kritisoitiin laajalti.
Slovenialaissyntyinen Melania Trump työskenteli pitkään mallina ja vuonna 2010 alkoi myydä suunnittelemaansa korumallistoa ja ihonhoitotuotesarjaa. Presidentin puolisona hän on ottanut kantaa etenkin nuoria koskeviin asioihin sekä verkkokiusaamiseen ja päihteiden käyttöön.

STT

Kuvat:

Lisää kommentti

Jätä tästä kommenttisi

Uusimmat