Lounais-Häme

Vaalipiirin kansanedustajat puivat sotea, makua ja väyliä

Hämeen vaalipiirin kansanedustajat valitsivat vaalipiirin puheenjohtajistoksi Martti Taljan (pj) ja Aino-Kaisa Pekosen (varapj).

Kansanedustajat käsittelivät syyskauden ensimmäisessä vaalipiirin kokoontumisessaan maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelun tilannetta Kanta- ja Päijät-Hämeessä sekä uudistuksen etenemistä valtakunnallisesti. Päijät-Hämeen muutosjohtaja Seppo Huldén ja Kanta-Hämeen muutosjohtaja Matti Lipsanen totesivat valmistelutilanteen maakunnissa olevan hyvä. Uudistuksen toteutus siten, että uudet maakunnat aloittavat toimintansa vuoden 2021 alussa, ei tuota maakunnissa tehtävän valmistelutyön osalta ongelmia kummassakaan maakunnassa.

Toimintojen hiomista ja parannettavaa jää vielä melkoisella varmuudella tulevillekin vuosille kuten suurissa organisaatiouudistuksissa yleensäkin, sitä mukaa kun parannettavaa vastaan tulee.

Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Mikael Nyberg kertoi kokoontumisessa runkoverkkoasetuksesta, joka tukee suunnitteilla olevan valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelua. Tavoitteena on saada luotua aiempaa pitemmän aikavälin suunnitelmallinen tienpidon ja rataverkon ylläpidon ja rakentamisen kokonaissuunnitelma, jonka toteuttamiseen voidaan allokoida toisaalta budjettivaroja ja toisaalta pyrkiä löytämään myös vaihtoehtoisia rahoitusratkaisuja mm. suurille rataverkon kehittämishankkeille.

Lisäksi kansanedustajat kävivät linjaavan keskustelun talousarvioaloitteista, elintarvikelain uudistuksen ehdotuksesta pientuottajien kannalta ja eteläsuomalaisesta näkökulmasta ja vaikuttamisesta tulevaan EU-rahoitusohjelmakauteen.

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic