Lounais-Häme Forssa

Vaarala ja Tuomisto Suomen mestaruuksiin Feeniksissä

Feeniksin puitteet saivat kehuja kilpailijoilta.
34-kertainen Suomen mestari Liisa Hautaniemi Asikkalan Tikasta jäi kahden pisteen erolla SM-hopealle Feeniksissä.

Simo Vaarala ja Seija Tuomisto olivat tarkkakätisimmät tikanheiton 250 tikan SM-kilpailuissa lauantaina Forssan Feeniksissä.

Saarijärveläistä Paavon Tikkaa edustava Vaarala heitti miesten sarjassa ennätyksekseen 2087. Hopeaa nappasi Kuhmon Tikan Hannu Immonen tuloksella 2069. SM-pronssia otti 2031 heittänyt Lammin Tikan Martti Miettinen.

Vaarala teki pitkässä kisassa tasaisen vahvaa jälkeä alusta asti. Ja hermo piti loppuun saakka.

– Ainahan voittoon on oltava tyytyväinen. Tähtäsin 2100 pisteeseen, mutta kyllä tämäkin tyydyttää, onhan tämä ennätykseni, Vaarula kommentoi.

Vaarala tuli Forssaan voitto mielessä, sillä hän oli jo aiemmin ottanut kultaa 125 tikan SM-kisassa. Feeniksin komeat puitteet tekivät mestariin vaikutuksen.

– Tämä on parhaita paikkoja missä olen kilpaillut, Vaarala kehui urheilutalon oloja.

Kisajärjestäjä Forssan Seudun Tikan heittäjistä Juhani Into teki kovimman tuloksen. 1949 sivuaa miehen kisaennätystä.

– Vähän kotikisa jännitti. Alku meni hieman heikosti, mutta yllätyin siitä, kuinka hyvin heitin kisan jälkipuoliskon. Ennätystä sivuavaan tulokseen on oltava tyytyväinen, totesi miesten kisassa 19:nneksi sijoittunut forssalaisheittäjä.

 

Naisten kisa oli vielä miesten kilpailua tiukempi. Suomen mestaruuden nappasi Jalasjärven Tikan Seija Tuomisto tuloksella 2076. 34 SM-kullan Liisa Hautaniemi jäi täpärästi toiseksi heitettyään 2074. Pronssia sai Helsingin Seudun Tikan Jasmin Suomalainen tuloksella 2058. Tuomiston tytär Silja oli kisan neljäs.

– Lähden aina voittamaan, mutta nyt vasta sain ensimmäisen Suomen mestaruuteni tikanheitossa. 38 vuotta sitä on jahdattu, Seija Tuomisto totesi.

Hautaniemellä kultamitaleja riittää, mutta olisi hän halunnut voittaa Forssassakin. Hän ei saanut heittoihinsa parasta tuntumaa, väliin osui heikkoja sarjoja.

– Täytyyhän sitä antaa joskus jonkun muunkin voittaa. Tai en haluaisi antaa, mutta nyt oli pakko, tuumaili Asikkalan Tikkaa edustava Hautaniemi.

Hieman vähäverisen nuorten sarjan voiton vei Sisä-Suomen Tikan Juuso Saarinen pistein 1578.

 

Muiltakin kuin mestari Vaaralalta tuli kehuja kisajärjestelyille. Puitteet olivat hulppeat, valaistus erinomainen ja aikataulu piti.

– Ihan kivasti on mennyt, kehuja on tullut. Sali on todella komea, täällä pystyisi järjestämään vielä isompia kilpailuja, totesi kilpailujen ylituomari Kari Valtonen.

Valtonen harmitteli lajin ukkoutumista. Vaikka monet nuoret kokeilevat lajia, eivät he jatka tai halua kilpailla.

– Toivon, että tekninen kehitys auttaisi tilannetta. Ensimmäinen askel olisi se, että pistetilanne saataisiin automaattisesti näkyviin taulun viereen, Valtonen sanoi. FL

 

Juttua päivitetty sunnuntaina 26. elokuuta kello 12.52. Korjattu Jasmin Suomalaisen seura Helsingin Seudun Tikaksi.

Uusimmat