Lounais-Häme

Vähintään viisi keikkaa vuodessa

 

Lounaishämäläisten into ja jono Feeniksin ovella yllättivät. Forssalainen Raija-Riitta Kullanen ja ypäjäläinen Anu Kullanen eivät päässeet ihan niin eteen Jari Sillanpään konsertissa kuin olisivat halunneet.

-No ei haittaa. Kyllä tästä hyvin näkee ja kuulee. Musiikin paremminkin kuin edestä, he totesivat seitsemännelle riville päästyään.

He ovat kiertäneet Sillanpään eli Siltsun konserteissa ja lavaesiintymisissä miehen tangokuninkuudesta eli vuodesta 1995 asti. Ensin he lähtivät Raija-Riitan tyttären seuraksi, mutta lopulta konserteista tuli anopin ja miniän yhteinen lysti.

-Meille riittävät konsertit 100–150 kilometrin säteellä emmekä tunge backstagelle tervehtimään. Aiemmin kävimme myös lavakeikoilla, mutta Siltsu on parasta näin estradilla. Itse asiassa kuuntelemme aika vähän hänen musiikkiaan levyltä, he toteavat.

-Paitsi yksin autolla ajaessa, Anu lisää.

Kohtalon sormi on puuttunut peliin. Se järjesti kaksikon ja idolin kohtaamisen kerran keikan jälkeen Tampere-talon takana.

-Olimme kiireessä epähuomiossa pysäköineet automme huoltomiehen paikalle. Konsertin jälkeen olimme jumissa automme kanssa. Jari pelasti meidät pulasta, sillä viereinen maasturi olikin hänen. Juttelimme hetken, saimme nimmarit ja halauksetkin.

Kaksikkoon vetoaa Sillanpään musiikin lisäksi hänen lavakarismansa ja persoonansa.

-Hän on lämmin ja sympaattinen ihminen, jonka keikat tuntuvat vain paranevan miehen vanhetessa. Hän antaa aina kaikkensa ja saa jopa forssalaiset temmattua mukaan. Siltsun konsertti on energialataus, jonka jälkeen arjen jaksaa taas, he tietävät.

Upein keikka on toistaiseksi ollut elokuinen juhlakonsertti Olympiastadionilla.

-Se oli elämys, Anu muistelee.

-Kyllä Salon kesätorilla oli myös hieno olla, kun 9000 henkeä eli mukana, lisää Raija-Riitta.

Raija-Riitta ja Anu aikovat olla ajoissa paikalla elokuussa Forssan Holjilla, joissa Sillanpää esiintyy perjantaina.

-Kyllä meidän täytyy jostain löytää konsertti tai kaksi ennen sitä. Salossa olisi ensi torstaina, mutta ei me kai sinne lähdetä, he miettivät. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic