Lounais-Häme

Vahvojen ja keskivahvojen kuluttajahinnat nousivat alkoholilain uudistuksen jälkeen – poikkeuksena kaupan vahva lager-olut

Vahvojen ja keskivahvojen alkoholijuomien hinnat nousivat hieman alkoholilain uudistuksen jälkeen.

Vuoden alussa osittain voimaan astuneen alkoholilain kokonaisuudistuksen piti nostaa erityisesti oluen myyntiä ja laskea hintoja jopa kymmenillä prosenteilla. Kuluttajahintaindeksin seuranta paljastaa, että hintojen osalta näin ei käynyt.

Pääsääntöisesti sekä vahvojen että keskivahvojen oluiden, siidereiden ja long drink -juomien hinnat nousivat heti alkuvuodesta. Sittemmin hintakehitys on kaikkien miedompien alkoholijuomien osalta tasaantunut.

Hinnannousussa näkyi heti alkuvuonna toteutettu valmisteveron nosto, joka koski kaikkia alkoholijuomia. Keskimäärin verotus kiristyi 10 prosenttia ja se painottui loivasti ei-väkeviin alkoholijuomiin.

Tilastokeskuksen ylläpitämän kuluttajahintaindeksin mukaan veromuutoksen vaikutus näkyy Alkon kohonneina hintoina vahvojen oluiden, siidereiden ja long drinkkien hinnoissa. Vähittäiskaupan puolella veromuutos on ollut sama, mutta vastaavien tuotteiden myyntikatetta pienentämällä kaupat pitivät hinnannousun maltillisena.

Vertailukohtana vähittäiskaupoilla on tarkastelun alkupäässä Alkon vastaavan tuotteen joulukuun vähittäishinta, koska vahvoja tuotteita ei kaupassa myyty joulukuussa.

– Tammikuusta eteenpäin hintakehitys on vähittäiskaupoissa ollut jokseenkin maltillista. Poikkeuksena ovat vähittäiskaupoissa myydyt vahvat oluet, joiden keskimääräinen hinnanlasku on vertailujaksolla ollut reilut kuusi prosenttia, Tilastokeskuksen talous- ja ympäristötilastoyksikön yliaktuuari Kristiina Nieminen kirjoittaa blogissaan keskuksen verkkosivustolla.

Myös vahvan siiderin hinta laski vähittäiskaupassa hieman.

Veromuutoksen vaikutus näkyy myös keskivahvoissa juomissa, joissa hinnanmuutos joulukuusta tammikuulle oli 2–7 prosenttia. Keskioluen hinta nousi vuoden alussa eniten vähittäiskaupassa, 7 prosenttia tasaantuen kesän aikana 5,5 prosentin tasolle.

Poikkeuksena tilastossa on Alkon keskivahva lonkero, jonka hinta on laskenut keskimäärin useita prosentteja.

– Hinnanmuutoksen eroihin Alkon ja vähittäiskaupan välillä on useita syitä: Alkolla on oma hinnoittelutapansa, kun taas yrityksillä on erilaisia hinnoittelustrategioita. Myös eri myyntikanavien tuotetarjonnan erot voivat aiheuttaa eroa tämän tyyppisessä vertailussa, Nieminen taustoittaa.

Kuluttajahintaindeksin hintakeruussa käytetään Alko Oy:n kuukausittaista myyntiaineistoa. Sen lisäksi vähittäiskaupoista kerätään näistä tuotteista kuukausittain 100–200 kuluttajahintaa. Hintakeruu kattaa koko Suomen ja siinä on mukana myydyimmät tuotteet. Kuluttajahintaindeksin laskennassa verrataan samojen tuotteiden hintoja kuukaudesta toiseen.

Lisätietoja kuluttajahintojen kehityksestä löytyy Tilastokeskuksen sivuilta https://www.stat.fi/til/khi/. FL

Uusimmat