Lounais-Häme Forssa

Vaihtoehto perinteiselle joulunvietolle – Pub Hukka pitää ovensa auki myös aattona

Forssalainen anniskeluravintola Pub Hukka pitää ovensa auki myös aattona.
Hukan olutvastaava Jari Järvi kertoo, että jouluaatot ovat baareissa kiireisiä. Kuva: Lassi Puhtimäki
Hukan olutvastaava Jari Järvi kertoo, että jouluaatot ovat baareissa kiireisiä. Kuva: Lassi Puhtimäki

Terassille on tarkoitus pystyttää joulukuusi ja hanassa on suosittua jouluolutta. Muuten joulu ei juuri näy pubin aatossa.

Muista Forssan seudun pubeista poiketen Kauppakadun Pub Hukka pitää kuitenkin ovet jokajouluiseen tapaansa auki myös aattona.

– Jouluaatto on usein kiireinen. Kun rosollit ja kinkut on syöty ja oltu sukulaisten kanssa, lähdetään baariin, kertoo Hukan olutvastaava Jari Järvi.

Jouluaan pubissa viettävien ihmisten kirjo on laaja.

Ovista sisään saattaa astua niitä, jotka ovat joulunviettoon kyllästyneitä sekä niitä, jotka eivät vietä joulua ollenkaan.

– Yksinäisiäkin on.

Monelle perinteisen perhejoulun rinnalle on noussut vaihtoehtoinen tapa juhlia joulua – tai olla viettämättä sitä ollenkaan.

Edellisinä vuosina asiakkaita on aattoina riittänyt Hukassa hyvin. Baarityöntekijöitäkin on ollut helppo saada jouluksi töihin.

– Jos ei vaikka vietä joulua itse ollenkaan, moni tulee mielellään töihin joulunaikaan, kun on hyvä liksa, sanoo Järvi.

Aatonaattona vielä pystytystä odottanutta joulukuusta kummoisempia jouluvalmisteluja Hukassa ei tehdä.

Laajasta olutvalikoimastaan tutussa pubissa hanasta löytyy kuitenkin sesongin mukaisesti myös jouluolutta. Suosittu belgialainen stout on nimeltään F*ck The Christmas Tree is on Fire.

– Meillä oli tätä viime vuonnakin. Meillä on muutenkin vaihtuvia hanaoluita kolme: yksi hapan, yksi vaalea ja yksi tumma. Pullo-oluita on vajaa 150 erilaista, ja valikoiman voidaan sanoa olevan huolella kuratoitu, Järvi kertoo.

Entisaikaan joulun pyhät oli rauhoitettu kokonaan joulunviettoon, ja vasta Tapaninpäivänä lähdettiin kaupunkiin juhlimaan.

Tänä päivänä näin ei enää ole. Hukassa asiakkaita on menneinä vuosina riittänyt kaikille joulunajan päiville. Yksi suosituimmista joulunajan päivistä on ollut joulupäivä.

– Se on kuitenkin aika arpapeliä, että kuinka paljon väkeä on liikenteessä. Viime jouluina meillä on käynyt paljon ulkopaikkakuntalaisiakin. Sellaisia, jotka ovat täällä päin käymässä tai jotka ovat tulleet Forssaan lähikunnista, joissa paikkoja ei ole aattona auki. FL

Uusimmat

Näkoislehti

23.9.2020

Fingerpori

comic