Lounais-Häme

Vain voitot kelpaavat

 

Forssan Suupparit on kauden tiukimman paikan edessä. FoSu kohtaa 2. divisioonan pudotuspelien 1. kierroksella O2:n Jyväskylästä.

Ensimmäinen ottelu pelataan sunnuntaina Jyväskylässä, toinen ensi viikon lauantaina Forssassa. Kahdella voitolla etenee seuraavalle kierrokselle. Tarvittaessa kolmas ottelu pelataan Jyväskylässä ensi viikon sunnuntaina.

-Nyt pitää nauttia. Nämä ovat niitä pelejä, mitä on odotettu koko kausi. Nyt pelataan isoista asioista, FoSun valmentaja Pasi Lehtonen sanoo.

Luvassa on tiukkoja pelejä. O2JKL paransi kauden loppua kohden ja nousi runkosarjassa toiseksi. FoSun tahti hieman hyytyi kevättä kohden, joukkue oli kolmas jäi ilman kotietua pudotuspeleihin.

-Viidestä edellisestä ottelusta voitot ovat O2:lle 3–2. Pelien maalieron on taas meille 33–32. Tasaisia vääntöjä kohtaamiset ovat olleet, Lehtonen toteaa.

FoSu saa vastaansa urheilullisen, tiukasti omaan pelityyliinsä uskovan joukkueen. Kurinalaisella joukkueella on hyvä maalivahti ja tasaisen vahvat kentät.

Erikoistilannepelaaminen on yksi joukkueen vahvuuksista, mutta FoSu pyrkii löytämään lääkkeet siihenkin.

-Jos haluamme voittaa tämän sarjan, meidän täytyy puolustaa tarkasti ja tehdä yksittäiset asiat hyvin. Kaikki vaihdot pitää pelata huolella.

FoSun B-nuoret pelaa edustuksen kanssa sunnuntaina samaan aikaan SM-runkosarjan päätösottelunsa, joten joukkue lähtee Jyväskylän-vierailulle valmentajan sanoin äijäporukalla muutamalla nuorella junnulla terästettynä. Pahoja loukkaantumisia ei ole, joten FoSun pitäisi olla iskussa.

-Saamme kolme kenttää peliin. Lähes samalla nipulla mennään kuin mitä runkosarjan viimeiset ottelut.

Vaikka FoSu pystyisi kaatamaan O2JKL:n kahdesti, paikka Divariin ei sillä vielä varmistu. Pudotuspeleissä on kolme vaihetta ja ottelupareista pääsee eteenpäin aina kahdella voitolla.

FoSun pitäisi siis ottaa vielä kuusi voittoa, jotta ensi kaudeksi paikka Divariin aukeaisi.

-Nyt mitataan ulos kaikki se, mitä kauden aikana on tehty. Edessä on tärkeitä matseja, Lehtonen painottaa. FL

 

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat