Lounais-Häme

Vaisu Koetus vaikeuksiin

Jokioisten Koetuksen nousuhaaveet kokivat kolauksen heti Suomensarjan etelälohkon pudotuspelien alussa, kun Loimaan Palloilijat haki ensimmäisestä välieräpelistä selvän vierasvoiton.

Lohkon loppuottelupaikka on jo tänään katkolla LP:lle, kun joukkueet pelaavat toisen välierän Loimaalla. Koetuksen voitto tänään siirtäisi ratkaisun keskiviikoksi Jokioisille.

Koetus voitti Loimaan molemmissa runkosarjapeleissä, mutta eilen LP hallitsi peliä.

Loimaa oli kolmostilanteissa vain niukasti parempi 14-12, mutta se kotiutti tehokkaammin ja sai myös apua isäntien kolmen kohtalokkaan harhaheiton verran.

Koetus löi pelin ensimmäisen juoksun, mutta ei saanut sisäpeliään rullaamaan missään vaiheessa.

Loimaa otti ohjat jo ensimmäisessä vuorossa 3-1 johdollaan. Koetus kavensi kolmannessa vuorossa 4-2:een, mutta ei pystynyt parempaan kiriin.

Loimaa meni 2-0 johtoon myös toisen jakson avausvuorossa. LP kaunisteli jaksovoittonsa jauhettuaan viimeisen vuoron ajolähtöruletista kolme juoksua.

Koetuksen kiri jäi ehkä viimeisen pelinsä Jokioisilla pelanneen Patrik Vartaman kolmospuolen läpilyöntiin, joka tuotti 1+1 juoksut ja jakson 5-2 loppunumerot.

Koetuksen pelinjohtaja Jesse Villa oli pettynyt joukkueensa peliin.

– Olimme vaisuja ja tehottomia. Annoimme liikaa juoksuja eikä oma sisäpelikään sujunut. Sunnuntain peliin Loimaalle pitää tehdä muutoksia, Villa totesi. FL

Uusimmat

Näkoislehti

21.9.2020

Fingerpori

comic