Lounais-Häme

Väki vähenee Luonnonvarakeskuksessa

 

Luonnonvarakeskuksen (Luke) Jokioisten toimipisteessä on jälleen kerran eletty murheellisia aikoja. Yt-neuvottelujen jälkeen irtisanottiin seitsemän henkilöä. Käynnissä ovat irtisanomisten lisäksi toimipaikkojen lakkautukset ja siirrot muille paikkakunnille.

Luken Jokioisten toimipisteessä huolestuttaa, ollaanko koko toimintaa Jokioisilla ajamassa alas. Epävarmassa tilanteessa huhuja kulkee, mutta pardialaisten pääluottamushenkilö Taru Könkö ampuu huhuja alas.

-Mistään alasajosta ei ole kysymys. Jokioinen on säilymässä yhtenä Luken päätoimipaikoista tulevaisuudessakin, Könkö kertoo.

Könkön mukaan lähitulevaisuudessa Jokioisille on luvassa positiivista kerrottavaa monta vuotta kestäneen yt-kierteen jälkeen.

Luonnonvarakeskuksen pääjohtaja Mari Walls on tulossa käymään Jokioisille ensi viikolla. Vielä silloin ei ilmeisesti uutta kerrottavaa ole. Sen sijaan kesäkuulle on luvassa henkilöstötilaisuus, jossa henkilöstölle ilmeisesti on positiivista kerrottavaa.

Irtisanomiskeskustelut saatiin päätökseen tämän viikon keskiviikkona. Kaikkiaan Lukesta irtisanottiin 21 henkilöä, heistä seitsemän Jokioisten toimipisteestä. Lisäksi osana tutkimusta tukevien palveluiden yt-neuvotteluja viestintäosasto siirtyy Jokioisilta yliopistopaikkakunnille, käytännössä Turkuun ja Helsinkiin.

Irtisanomisten lisäksi henkilökuntaa koskee joukko sisäisiä organisaatiomuutoksia. Tiiminvaihdosten lisäksi työtehtävät saattavat vaihtua. Osa henkilökunnasta on jo siirtynyt Luken muilla paikkakunnilla sijaitseviin toimipisteisiin.

Osana yt-neuvotteluja tarjolla oli myös irtisanoutumiskorvaus vapaaehtoisesti lähteville. Se pienensi osaltaan irtisanottujen määrää.

Yt-neuvottelut ja irtisanomiset ovat olleet tiukentuneessa rahoitustilanteessa Luken arkea jo pidemmän aikaa. Epävarmuus on Taru Könkön mukaan yksi syy siihen, että erilaiset huhut liikkuvat väen keskuudessa.

-Osa henkilökunnasta on jopa toivonut, että irtisanomiset osuisivat omalle kohdalle, jotta epävarmuudessa eläminen loppuisi, Könkö kertoo. FL

 

Uusimmat

Näkoislehti

19.9.2020

Fingerpori

comic