Lounais-Häme

Valepoliisit jälleen vauhdissa – Vanhuksilta onnistuttu huijaamaan kymmeniätuhansia euroja

Kuva: Pekka Rautiainen

Itä-Uudenmaan poliisi sai viime viikolla viisi ilmoitusta valepoliisien huijausyrityksistä Hyvinkään suunnalta. Kahdessa tapauksessa huijarit onnistuivat yrityksissään. Toisessa tapauksessa huijattiin 10 000 euroa ja toisessa 34 000 euroa. Molemmat huijauksen uhreiksi joutuneet olivat iäkkäitä ihmisiä.

– On todella hävytöntä, miten huijarit käyttävät senioreiden hyväuskoisuutta hyväksi. Tutkimme edellä mainittuja huijaustapauksia törkeinä petoksina, kertoo tutkinnanjohtaja Mikko Minkkinen tapauksista.

Huijareiden käyttämiä tarinoita on monia, mutta yleensä huijari pyrkii aiheuttamaan hätäännystä ja sekoittamaan uhrin ajatuksia. Tyypillistä on, että uhrille sepitetään tarinaa, jossa hän on joutumassa vakavan rikoksen kohteeksi ja hänen pankkitiliään ollaan tyhjentämässä ja ainoa keino estää se on antaa soittajalle tämän pyytämät verkkopankkitunnukset tai nostamaan rahat tililtään kiireesti.

– Poliisi tai kukaan muukaan oikealla asialla oleva taho ei koskaan tiedustele verkkopankkitunnuksia puhelimessa, sosiaalisessa mediassa, sähköpostilla tai kadulla.

– Poliisi pyytääkin, että ikäihmisten kanssa työskentelevät tahot, heidän omaisensa ja ystävänsä jaksaisivat muistuttaisivat asiasta riittävän usein, jotta huijarit eivät onnistuisi aikeissaan, Minkkinen vetoaa lopuksi.

Mikäli epäilee itse tai läheisensä joutuneen rikoksen uhriksi, asiasta tulee tehdä rikosilmoitus. Rikosilmoituksen voi tehdä myös sähköisesti. Akuuteissa tilanteissa on soitettava hätänumeroon 112.

Asiasanat