Lounais-Häme

Valeviesti tuli Postin aitoon viestiketjuun: Koronakevät on suosinut huijareita

Koronakevään aikana huijarit ovat onnistuneet työllistämään itseään.
Huijausviestit ja -sivustot näyttävät nykyisin hyvinkin aidoilta. Aiemmin niitä on leimannut huono suomenkieli ja erikoiset nettisivut.
Huijausviestit ja -sivustot näyttävät nykyisin hyvinkin aidoilta. Aiemmin niitä on leimannut huono suomenkieli ja erikoiset nettisivut.

Tänä keväänä ihmiset ovat saaneet tunnettujen yritysten kuten Postin nimissä tehtyjä huijausviestejä.

Aiemmin viestejä leimannut huono suomen kieli näyttää petraantuneen. Huijarit ovat panostaneet myös aidonnäköisiin nettisivukopioihin, joihin tietojenkalastelulinkit johtavat.

Tutkintotodistustaan Postilta odottanut Johanna Kinnari sai älypuhelimeensa saapumisilmoituksen. Viesti oli liitetty taitavasti Postin tekstiviestiketjuun.

Tekstiviestissä häntä kehotettiin hakemaan uusi lokerokoodi linkin kautta, jos sellainen ei ollut aiemmin saapunut.

– Valmistuin perjantaina ja odotettu tekstiviesti tuli lauantai-iltana. En ollut saanut lokerokoodia, joten pitihän se tietenkin hakea, Johanna Kinnari kertoo.

Hän huomasi tehneensä virheen, kun vahinko oli jo tapahtunut.

– Postin mukaan kyseinen huijaus on erilainen kuin aiemmin, kun oikea lähetys oli olemassa. Yleensähän aidon viestin tunnistaa siitä, että lähetystunnus löytyy postin järjestelmästä.

Selvisi säikähdyksellä

Kinnarin nimissä oli otettu 4 000 euron pikavippi, joka oli päätynyt kolmannen osapuolen tilille.

Hänen onnekseen kyseinen henkilö huomasi epäilyttävän rahasumman ilmestyneen tililleen ja otti yhteyttä mobiilien rahoituspalvelujen tuottajaan Ferratumiin. Kinnari selvisi huijauksesta säikähdyksellä.

– Veikkaan, että seuraavaksi huijarin aikeena oli ottaa yhteyttä henkilöön, että raha oli tullut väärälle tilille, ja sitten hän olisi siirtänyt rahasumman ties minne, Kinnari arvioi.

Ferratumista Kinnaria ohjeistettiin tekemään rikosilmoitus poliisille ja ottamaan omaehtoinen luottokielto. Maksullisella palvelulla estetään epämääräinen tai holtiton rahaliikenne.

– Olen kuullut kaikenlaisista huijauksista. Olin ajatellut, että en haksahtaisi näihin.

”Tosi ikäviä juttuja”

Postin turvallisuuspäällikkö Heikki Horn kertoo, että yrityksen nimissä lähetettyjä huijaustekstiviestejä on tehtailtu koronakevään aikana poikkeuksellisen paljon.

– Nämä ovat tosi ikäviä juttuja. Missään nimessä huijausviestien ohjeita ei pidä seurata. Meidän tietoomme tulleet tapaukset ovat vain jäävuoren huippu, sillä osa asiakkaistamme huomaa huijausyrityksen eivätkä he ilmoita siitä Postille.

Yleensä ne koskevat saapunutta lähetystä, palkintoa tai maksamatonta kuljetusmaksua. Usein summat ovat pieniä, parin euron maksuja, jonka yhteydessä asiakkaalta viedään luottokorttitietoja.

Hornin mukaan Posti ei ikinä pyydä maksusuorituksia tekstiviestillä oma-aloitteisesti.

– Ainoastaan silloin, kun asiakas pyytää itse Postilta esimerkiksi vaihtamaan postiennakkopaketin automaatista haettavaksi.

Heikki Horn kertoo, että poliisi tutkii maaliskuussa alkaneita huijaustapauksia.

– Vielä viranomaiset eivät ole saaneet selville, mihin jäljet johtavat, Heikki Horn kertoo. FL

Huijausviestit

Tänä keväänä Postin nimissä liikkuneet huijausviestit ovat liittyneet esimerkiksi lähetettyyn tai vastaanotettavaan pakettiin.

Huijaustekstiviestissä pyydetään avaamaan linkki ja maksamaan muutaman euron maksu. Linkissä kalastellaan luottokorttitietoja.

Älä avaa linkkiä

Linkkiä ei pidä avata, eikä henkilökohtaisia korttitietoja luovuttaa eteenpäin.

Jos vahinko on päässyt käymään, on syytä ottaa yhteyttä omaan pankkiin ja tehdä rikosilmoitus poliisille.

Huijauksia voidaan tehtailla myös muiden tunnettujen yrityksien nimissä.

Postipakettien kulkua voi seurata Omaposti-sovelluksessa tai verkossa posti.fi.

Lähde: posti.fi.

Uusimmat

Näkoislehti

29.5.2020

Fingerpori

comic