Lounais-Häme

Valkolakkiin mahtuu iloisia muistoja

Forssan yhteislyseo lähetti lauantaina maailmalle 140 valkolakkista nuorta. Sää oli pilvinen ja viimainen, mutta hymyt urheilutalo Feeniksin pihalla silti aitoja sukulaisten ja ystävien kukittaessa vastavalmistuneita. Kaverukset Topi Pärssinen ja Miska Luoma poseerasivat läheisten kameroille ja olivat vielä vähän hämmentyneitä lukiovuosien päättyessä.

-Ei sitä ole vielä oikein tajunnut, että se on ohi, kuittasi Pärssinen.

Kirjoitukset sujuivat ihan mukavasti molemmilla nuorukaisilla. Pärssinen nappasi filosofiasta laudaturin ja Luoman vahvuus oli eximian tasoinen englannin kieli. Molemmat nuorukaiset ovat hakeneet yliopistoihin opiskelemaan media-alaa. Syitä alan valintaan on useita.

-Median määrä on lisääntynyt, sitä näkee paljon. Media on laaja käsite ja siinä on monia kiinnostavia puolia, Luoma luetteli.

Pärssinen ehti onnittelutungoksessa jo kadota ennen juhlatiedusteluja, mutta Luoman sukulaiset odottelivat kärsivällisesti nuorta miestä. Edessä oli suuret juhlat kotona Jokioisilla.

-Isosiskokin valmistui ammattikorkeakoulusta terveydenhoitajaksi ja pikkusiskolla on kymmenvuotissynttärit, ylioppilas paljasti.

Myöhemmin kemut jatkuivat kavereiden seurassa, mutta jatkojen paikka oli luonnollisesti vielä auki.

Lääketieteen opintoihin Helsinkiin hakeneelle Janika Parviaiselle jäi hyvät muistot lukioajoista.

-Kolme vuotta se kesti ja vihdoin päättyi, hän huoahti hymyillen.

Parviainen sai opintojen kuluessa uusia kavereita, mutta rankkuuttakin vuosiin mahtui.

-Pitkän matikan, kemian ja fysiikan takia päivät olivat pitkiä, hän kertoi.

Lukion kurssimäärä ylittyi reippaasti ja ylioppilaskirjoituksista tuloksena olivat M:n paperit. Lukion loppurutistuksen päälle osuivat myös lääketieteellisen pääsykokeet.

-Ne olivat yllättävän helpot, mutta lukemiseen ei ollut paljoa aikaa, Parviainen harmitteli.

Tulevaisuuden suunta on kuitenkin selkeä.

-Jos en pääse heti opiskelemaan, etsin töitä Helsingistä, Helsingin Kalliosta asunnon saanut nuori nainen sanoi.

Matleena Mäntylä ja Atte Ali-Hokka olivat myös iloisia ja helpottuneita puurtamisen tauottua. Jatko-opiskelupaikkoihin on jo haettu, mutta muitakin suunnitelmia nuorilla on.

-Armeijan takia tulee pakollinen välivuosi, mutta hain ammattikorkeakouluun, Ali-Hokka sanoi.

Jos toiveet toteutuvat Parolassa suoritettujen harmaiden jälkeen edessä olisivat opinnot Tampereella sähkötekniikan parissa. Mäntylällä on tähtäimessä paikka kauppakorkeakoulussa, mutta työtkin kelpaavat, jos ei ensihakemalla tärppää.

-Käytän välivuoden hyödyllisesti, hän sanoi.

Lukio oli pariskunnan mielestä hieno kokemus. Kaveripiiri kasvoi, itsetuntemus lisääntyi ja olo oli kaiken päätteeksi onnellinen. Haikeutta oli toki ilmassa.

-Meille muodostui tiivis ystäväporukka, mutta nyt on luotava katse tulevaan ja otettava vastaan uudet ihmiset, tiivisti Mäntylä. FL

Uusimmat