Lounais-Häme Forssa

Valtakunnallinen lasten itsenäisyysjuhla sai aikaan hiukka kutkuttavaa jännitystä ja tukun muistoja – saattajat karkasivat joululahjaostoksille

Valtakunnallinen lasten itsenäisyysjuhla sai aikaan hiukka kutkuttavaa jännitystä ja tukun muistoja.
Pikkubussissa Forssan, Humppilan, Jokioisen ja Ypäjän kymmenvuotiaita saattajineen, kun Tammelan edustajat olivat vielä noukkimatta kyytiin. KUVAT: Tapio Tuomela

Heikan koulun neljäsluokkalaiset Mona Tamminen ja Joona Immovaara saivat kunnian edustaa Forssan kymmenvuotiaita lasten itsenäisyysjuhlassa Helsingin Säätytalolla.

– Vähän jännittää, kaksikko tuumi, kun edessä olivat heidän suurimmat juhlansa ikinä.

– Hyvät edustajat, pärjäävät siellä kyllä. Fiksuja oppilaita, varmasti osaavat olla ja käyttäytyä, arvioi heidän luokanopettajansa Pilvi Seipäjärvi, joka myös saattoi kaksikon lastenjuhlaan.

Päivästä tuli matkoineen lopulta pitkä, mutta ikimuistoinen. Vanhemmat ja sukulaiset tähystelivät TV-välähdyksestä, näkyisikö satojen joukosta tuttuja kasvoja. Juhlasta on myöhemmin katsottavissa kuvakooste netistä.

 

Lasten itsenäisyysjuhla sai alkunsa vuosi sitten itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuonna.

Toista kertaa järjestettyä lastenjuhlaa voi verrata itsenäisyyspäivän vastaanottoon eli Linnan juhliin, mutta presidentin sijaan isännöimässä oli pääministeri Juha Sipilä ja aikuisten tanssahtelun sijaan tarjolla oli lapsia puhuttelevaa ohjelmaa.

Paikalle oli kutsuttu jokaisesta kunnasta kaksi kymmenvuotiasta eli kaikkiaan reilun 500 lapsen joukko. Pitkämatkalaiset olivat reissussa yön yli.

Samaan tapaan kuin Linnan juhlissa sekä lastenjuhla sisääntulo ja lähtö tapahtuivat porrastetusti.

 

Juhlan yhtenä teemana oli lukeminen ja kirjallisuus. Juhla huomioi myös Helsingin uutta ylpeyttä, keskustakirjastoa Oodia, joka vietti samana päivänä avajaisiaan.

Juhlasta lähti yhteinen onnittelutervehdys Oodin avajaisiin. Lastenjuhlan osallistujat olivat etukäteen lähettäneet kuvan itsestään lempikirjansa kanssa, ja näistä kuvista rakentui oma taulu.

Mona Tamminen kuvautti itsensä hevosaiheisen Sinttu-kirjan kanssa, vaikka itse pitää paremminkin koirista. Joona Immovaara valitsi Mauri Kunnaksen kirjoista Koiramäen Suomen historian.

Mona Tamminen ja Joona Immovaara juhlapukineissa.

 

Merkittävä juhla johti myös juhlavaatteiden hankintaan. Monan asu teetettiin ompelijalla. Joonan puvun takki löytyi kaverilta lainaksi ja housut kaupasta.

Oman lapsen pääsy suurjuhlaan oli vanhemmillekin iso kunnia.

– Tosi mahtava juttu, arvioi Anu Immovaara.

Juhlan järjesti valtioneuvoston kanslia yhteistyössä Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Lapsiasiavaltuutetun toimiston kanssa.

Aikuiset saattajat eivät lasten juhlaan osallistuneet. Heille oli varattu mahdollisuus kahvitteluun Helsingin kaupungintalolla.

Forssan seudun saattajista useimmat olivat lasten vanhempia, jotka hyödynsivät Helsingin retken luppoaikaa joululahjahankintoihin. FL

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic