Lounais-Häme Janakkala

Valtava akkutehdas suunnitteilla Janakkalaan – Yritys lupaa jopa 400 uutta työpaikkaa

Finnish Batteries oy kertoo tehtaan tuovan Janakkalaan vuoteen 2025 mennessä noin 400 työpaikkaa.
Janakkalan Rastikankaalle on suunnitelmien mukaan nousemassa valtaisa akkutehdas (ei kuvassa), jonka maanrakennustyöt alkavat näillä näkymin tämän kesän aikana. Kuva: Päivi Ojala
Janakkalan Rastikankaalle on suunnitelmien mukaan nousemassa valtaisa akkutehdas (ei kuvassa), jonka maanrakennustyöt alkavat näillä näkymin tämän kesän aikana. Kuva: Päivi Ojala

Finnish Batteries oy suunnittelee akkutehtaan rakentamista Rastikankaan teollisuusalueelle Janakkalaan.

Toimitusjohtaja Jukka Järvinen kertoo, että maanrakennustyöt alkavat kesän aikana ja että kiinteistöt rakennetaan noin viidessä vaiheessa.

Tehdas valmistaa LiFePO4-kemian akkukennoja energiavarastokäyttöön. Teknologia mahdollistaa muun muassa pitkäkestoiset ja -ikäiset kotiakut, joilla voi tasata sähköverkon toimintaa sekä lisätä kotona tuotetun aurinkoenergian omankäytön osuutta.

– Akustot tarjoavat myös reaalisen ja merkittävästi kustannustehokkaamman vaihtoehdon säävarman maakaapeloinnin tilalle. Pyrin löytämään Suomesta kaikki tarvittavat raaka-aineet akkuihin.

 

Tehtaan tuotantokapasiteetti olisi alkuvaiheessa ainakin 20 gigawattituntia vuodessa, mutta tontti mahdollistaa jopa 500 gigawattitunnin vuosituotannon.

Tarkoitus on tuoda käyttöön uusia valmistusmenetelmiä ja teknologioita, joilla saavutetaan merkittävää kilpailuetua.

Tehtaan yhteyteen aiotaan rakentaa yrityshautomo vuonna 2022 tai 2023. Ajatus on tukea uusia akkuja tarvitsevia innovaatioita.

 

Yhtiön mukaan tehtaan työllistämisvaikutus Janakkalassa on ensivaiheessa vuonna 2020 noin 50 henkilötyövuotta ja vuoteen 2025 mennessä vähintään 400 työpaikkaa.

Kunnan julkaisemassa tiedotteessa puhutaan työllistymisvaikutuksen olevan vuoteen 2030 mennessä kaikki toiminnot huomioiden jopa tuhat työpaikkaa.

– Kunnan kannalta on hieno asia, että olemme saaneet yrityksen, joka tuo meille paljon työpaikkoja ja mahdollisesti uusia asukkaita. Lisäksi pääsemme kuntana mukaan teknologiakehityksen kärkeen. Tällä on erittäin suuri elinvoimavaikutus paitsi Janakkalalle myös koko Kanta-Hämeelle, toteaa Janakkalan kunnanjohtaja Tanja Matikainen.

 

Janakkalan kunta ja Finnish Batteries ovat viime viikolla allekirjoittaneet tonttivarauksen, joka on voimassa 12 kuukautta.

Tontti on suuruudeltaan vajaa 23 hehtaaria, ja rakennusoikeutta tontilla on noin 112 500 kerrosneliömetriä. Rastikankaalla tonttien neliöhinta on 3 euroa.

Matikainen kertoo käyneensä neuvotteluja yhtiön kanssa jo pari kolme vuotta.

– Olemme pitäneet (siitä asti) yllä alustavaa tonttivarausta. Meillä on vahva usko, että hanke toteutuu. Kunta ei ole sitoutunut hankkeeseen taloudellisesti millään tavalla.

 

Asia tuli julkiseksi tiistai-iltana, kun Jukka Järvinen tviittasi Janakkalan akkutehtaasta omalla Twitter-tilillään.

Kunnanjohtaja Tanja Matikainen kertoi tviitistä omalla Facebook-sivullaan, minkä jälkeen tieto julkaistiin kunnan Facebook-sivuilla.

Vasta Hämeen Sanomien kyseltyä asiasta kunta laittoi keskiviikkoiltapäivällä asiasta tiedotteen kunnan nettisivuille.

– Kunta ei voinut tiedottaa asiasta ennen yritystä. Yritys on luvannut tiedottaa asiasta tarkemmin myöhemmin, Matikainen sanoo. HÄSA

Kaupallinen yhteistyö

Uusimmat