Lounais-Häme

Valtuustoaloite Myllykylän oppilaiden pikaisesta siirrosta Tammelassa

Tammelan kunnanvaltuutetut Leena Vehmas (sd.) ja Olli-Pekka Jasu (kok.) tekivät kunnanvaltuustossa maanantaina valtuustoaloitteen Myllykylän koulun kaikkien oppilaiden siirrosta mahdollisimman nopeasti koulukeskukseen ja Norrintien tiloihin. 

Aloitteen mukaan Myllykylän koulun tilat eivät ole ajanmukaiset, tarkoituksenmukaiset eivätkä täyty turvallisuus- ja terveysvaatimuksia.

-Lisäksi me esitämme, että Norrintien kiinteistö on otettava suunnitellusti perusopetuskäyttöön. Lapsivaikutusten ja henkilökunnan kuulemisen tulokset puoltavat ehdottomasti kiinteistöön suunnitellun varhaiskasvatuksen ja alkuopetuksen yhteistyön etuja laaja-alaisesti. Suunnitellussa ratkaisussa pedagogiikka mahdollistaa lapsen kasvu-, kehitys- ja oppimisedellytysten toteutumisen. Lähtökohtana on lapsilähtöisyys ja inklusiiviset periaatteet, kaikille mahdollistetaan yhteisöllisyys, aloitteessa todetaan.

Aloitetta tukee tekijöiden mukaan se, että ratkaisulla mahdollistetaan yhteistyö esi- ja alkuopetuksen henkilöstön kesken. Näin esimerkiksi oppimisvaikeudet voidaan havaita jo varhain ja aloittaa oikea-aikainen tuki lapselle.

Aloitteen tekijät huomauttavat, että koulupolitiikassa ja -järjestelyissä on otettava huomioon lasten etu ja ammattilaisten asiantuntemus. FL

 

Aiheesta aiemmin:

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/50329-tilanahtaus-helpottuu-myllykylan-oppilaita-siirtyy-koulukeskukseen

https://www.forssanlehti.fi/uutiset/50270-myllykylan-koulun-ovet-sittenkin-kiinni-jo-elokuussa

 

 

Uusimmat