Lounais-Häme

Vanha lastenistuin herättää muistoja

 

Matti Torkkomäki nostaa vanhan polkupyörään laitettavan lastenistuimen käsiinsä ja alkaa miettiä, miten se kiinnitettiin pyörään.

-Tuosta se laitettiin tankoon, mutta olikohan tässä jotkut hihnat, Torkkomäki pyörittelee istuinta Ajasta Aikaan, antiikki ja keräilymessuilla Forssan työväentalolla.

Istuin on jo ruostunut ja parhaimmat päivänsä nähnyt. Eikä se täytä nykyisiä turvavaatimuksiakaan. Mutta Torkkomäelle se on mieluinen.

Niin kuin Fortuna-pelikin.

-Fortuna liittyy elämääni. Olen tehnyt pojalleni tällaisen, Torkkomäki huudahtaa.

Hän alkaa kehua yksinkertaista peliä, joka hänen mielestään kiinnostaa kaikkia.

-Tässä joutuu käyttämään kättä aivan eri tavalla kuin nykyisissä kännykkäpeleissä.

Vanhat tavarat ovat Torkkomäelle niin tärkeitä, että Kirkkonummella asuva mies osti vaimonsa Arja Torkkomäen kanssa Somerolta Hovilan kartanon. Heillä on kartanossa näyttely, joka kertoo menneistä vuosista.

-Katso tuota pyykkilautaa, Torkkomäki sanoo ja alkaa kertoa pulsaattoripesukoneesta.

Pariskunta kunnioittaa kaikkea vanhaa. Matti Torkkomäki sanoo, että elämä muuttuu, mutta vanhat asiat pysyvät.

-Esineellä pitää olla tarina. Omakohtainen tarina.

Hänen mielestään vanhoja esineitä ei kannata tuunata. Hän haluaa nähdä ajan patinan esineessä.

Arja Torkkomäki lisää, että esineen voi maalata uudelleen, mutta tekijällä täytyy olla ammattitaitoa.

-Vanha tarina voi kadota ruiskumaalauksen yhteydessä, Arja Torkkomäki sanoo.

Pariskunta ei välttämättä aikonut ostaa mitään messuilta. He halusivat nauttia vanhojen esineiden tuomasta tunnelmasta.

-Tällä pöydälläkin on monta tarinaa, Torkkomäki jatkaa esineiden katselua.

Forssalaisen Liisa Kiiskilä-Oksasen myyntipöydällä riittää myytävää.

Hän on kerännyt esineitä parinkymmenen vuoden ajan ostamalla niitä kirpputoreilta, osto- ja myyntiliikkeistä sekä yksityishenkilöiltä.

-Tiedän heti, kun näen jonkun esineen, että se on minun juttuni.

Ensin hän keräsi tavaroita omaan kotiinsa. Hän osti ja mies kunnosti esineet. Kun koti tuli täyteen, hän alkoi myydä esineitä.

-Esineistä täytyy osata luopua.

Ensin hän myi esineitä pop up -myymälöissä, mutta viime keväänä hän avasi Liisako-myymälänsä Puistolinnassa. Ajasta Aikaan -messut olivat hänen ensimmäisensä.

-Toivon, että ihmiset löytäisivät liikkeeni, Kiiskilä-Oksanen vinkkaa.

Nokialainen Juhani Tero myy messuilla vain kotimaista signeerattua taidelasia.

-Olen kerännyt esineitä 30 vuoden ajan.

-Ja minulla on tullut jo 50 vuotta täyteen, Teron vaimo huikkaa vierestä.

Vaimo on kasvanut keräilyyn, sillä hänen taiteilijaisällään oli tapana kerätä vanhoja esineitä.

Juhani Tero on tarkka myymästään lasista. Siinä ei saa olla yhtään säröä.

-En huoli esineitä, joista on pala pois.

Lasiesineiden joukossa on kalliitakin esineitä. Esimerkiksi Heikki Punkarin tekemä maljakko maksaa 500 euroa.

-Tampereella menee paljon kalliitakin esineitä, mutta Eurassa menee vielä enemmän, Tero kertoo ja lisää, että hän on ensimmäistä kertaa Forssassa, mutta ensimmäisen tunnin aikana kauppa oli jo käynyt mukavasti. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat