Lounais-Häme

Vanhanen ja Kanerva: GPS-häirintään on suhtauduttava kuten ilmatilan loukkauksiin - Ylen mukaan Venäjän häirintä ulottui Lappiin Naton sotaharjoituksen aikana

Rovaniemi
09.11.2018, 13:17

Kotimaa

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Matti Vanhanen (kesk.) sanoo, että epäiltyyn GPS-häirintään on suhtauduttava kuten ilmatilan loukkauksiin ja tapaukset on tuotava julki.
– Niiden taustat on selvitettävä, Vanhanen vaatii.
Mediatietojen varassa ollut Vanhanen kertoi STT:lle, ettei hänellä ole tietoa, onko nimenomaan Venäjä havaitun GPS-häirinnän taustalla. Hänen mukaansa asian selvittäminen on viranomaisten tehtävä. Hän ei osaa myöskään sanoa, miten häirinnän estäminen voisi teknisesti tapahtua.
Myös eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan (kok.) mielestä epäilty GPS-häirintätapaus on selvitettävä ja siitä on syytä käydä neuvonpito myös asianomaisten tahojen kesken.
Kanerva sanoo, että tapaus vertautuu ilmatilaloukkauksiin, joiden selvittämisessä Suomi on hänen mukaansa aina ollut selkeä, tasapuolinen ja päättäväinen. Hän sanoo kuulleensa asiasta tiedotusvälineistä.
– En tiedä, onko tällä hetkellä kansainvälisessä ilmailuliikennettä koskevassa sopimuksessa tai lainsäädännössä jotakin, jota tässä olisi rikottu, mutta nyt on se vaihe, että keissi on käytävä läpi ja sitaateissa ”puhdistettava ilma tämän ympäriltä”, Kanerva sanoi.
Yle kirjoitti tänä aamuna, että Venäjän GPS-häirintä ulottui Lappiin Naton sotaharjoituksen aikana.
Yle kertoo, että lennonvarmistuksesta vastaava valtionyhtiö ANS Finland antoi alkuviikosta ensimmäistä kertaa ilmaliikenteelle varoituksen GPS-suunnistuksen laajasta häiriöstä Lapissa. Varoitus ylsi Suomessa Rovaniemen pohjoispuolelta Norjan rajalle ja Kittilästä itään Venäjän rajalle.
ANS Finland sai tiedon häiriöstä eri lähteistä, muun muassa Puolustusvoimilta. Suomen viranomaiset eivät arvioi Ylelle, mistä häirintä on peräisin, mutta Norjan viranomaiset ovat aiemmin kertoneet uskovansa alueen GPS-häirinnän tulevan Venäjältä.

Norjassa varoitus jo lokakuussa

Norjassa varoitus häirinnästä annettiin jo lokakuun lopulla, kun Naton suursotaharjoitus alkoi. Samalla alueella on todettu häirintää ennenkin.
Viranomaisten mukaan häirintä ei vaaranna lentoliikennettä.
Naton suursotaharjoitus Trident Juncture 18 -harjoitus loppui Norjassa keskiviikkona. Nato-maiden lisäksi Trident Junctureen osallistuivat kumppanimaat Suomi ja Ruotsi. Yhteensä mukana on ollut 50 000 sotilasta, joista noin 600 Suomen Maa-, Meri- ja Ilmavoimista. Yksi harjoituksen lentotukikohdista oli Rovaniemellä.

https://yle.fi/uutiset/3-10498891

STT

Kuvat:

Uusimmat

Näkoislehti

27.9.2020

Fingerpori

comic