Lounais-Häme

Vapo suunnittelee uuden lämpövoimainvestointeihin keskittyvän rahaston perustamista

Vapo suunnittelee uuden lämpövoimainvestointeihin keskittyvän rahaston perustamista. Rahaston tarkoitus on osallistua aktiivisesti teollisuuden, kaupunkien ja kuntien energiakumppanina lämpövoimainvestointeihin. Perustettavasta Vapo Lämpövoima ky:stä OP Vakuutus ja Eläkeyhteisöihin kuuluvat OP-Eläkekassa, OP Vakuutus oy ja OP-Henkivakuutus oy sekä näiden yhteisesti omistama Otso Infrastruktuuri I ky omistavat 80,1 prosenttia. Vapo omistaa yhtiöstä loput 19,9 prosenttia. Omistajat osallistuvat investointien rahoitukseen omistusosuuksiensa mukaisessa suhteessa, mutta käytännön operatiivinen toiminta on Vapo-konsernin vastuulla.

Vapo Lämpövoima luo vahvan ja osaavan, kotimaisessa omistuksessa olevan energiatoimijan Suomen ja Ruotsin markkinoille.

-Meille on tärkeää viedä energiatoimialan kehitystä kestävästi kohti hiilidioksidineutraalia tulevaisuutta. Moderni ja ympäristöystävällinen energiakumppanuus mahdollistaa teollisuudelle ja kunnille parhaan asiakaskokemuksen ja merkittävän kilpailukykyloikan, Vapon energialiiketoiminnoista vastaava johtaja Markus Hassinen sanoo.

Vapon energialiiketoimintojen liikevaihto Suomessa, Ruotsissa ja Virossa on noin 280 miljoonaa euroa, josta teollisten ja kunnallisten energiankuluttaja-asiakassegmenttien osuus on noin 100 miljoonaa euroa. Hassisen mukaan Vapo Lämpövoiman myötä näiden segmenttien liiketoimintaa on tarkoitus kasvattaa lähivuosina merkittävästi.

-Osallistumalla asiakkaidemme kanssa aktiivisesti automaatioasteen ja energiatehokkuuden parantamisen kautta tapahtuvaan kilpailukyvyn kohentamiseen pystymme yhdessä viemään koko energiatoimialan murrosta eteenpäin, Hassinen toteaa.

-Olen erittäin tyytyväinen, että kaksi vahvaa suomalaista toimijaa löysivät tässä hankkeessa toisensa. Yhteisyritys vauhdittaa Vapon strategian toteuttamista ja samalla tuo koko toimialalle kansallisia resursseja, joita tarvitaan matkalla kohti hiilidioksidineutraalia yhteiskuntaa. Tässä mallissa kaikki tuotannontekijät ovat paikallisten toimijoiden hallussa ja myös verot jäävät joka vaiheessa hyödyntämään pohjoismaista yhteiskuntaa”, Vapon toimitusjohtaja Vesa Tempakka sanoo.

Perustettava yhtiö on tällä hetkellä EU:n kilpailuviraston hyväksyntäprosessissa.

Päätöstä odotetaan huhtikuun aikana. FL

Uusimmat

Näkoislehti

17.9.2020

Fingerpori

comic