Lounais-Häme Forssa

Varikolta virtaa tai bensaa ja ei kun uudelle kierrokselle – Liikennepuiston tuorein uudistus veti polkuautoja puoleensa magneetin lailla

Liikennepuiston uusi varikkoalue sai innostuneen vastaanoton.
Otto Nikkilä (vas.), Rudolf Rämö, Niku Rämö ja Jenny Vikman olivat ensimmäisten joukossa tositoimissa liikennepuiston uudella varikkoalueella. Liikennepuistoon pääsee kurvailemaan vielä elokuun loppuun saakka. Kuva: Lassi Puhtimäki
Otto Nikkilä (vas.), Rudolf Rämö, Niku Rämö ja Jenny Vikman olivat ensimmäisten joukossa tositoimissa liikennepuiston uudella varikkoalueella. Liikennepuistoon pääsee kurvailemaan vielä elokuun loppuun saakka. Kuva: Lassi Puhtimäki

Rudolf Rämö kurvaa Forssan liikennepuiston varikkoalueelle pitkin uunituoretta pikitietä. Ennen varikkoalueen liittymää hänen on pitänyt käydä ajamassa korttelin ympäri, sillä varikkoalueen tie on yksisuuntainen ja liittymistieltä vasemmalle kääntyminen kielletty.

Ja liikennesääntöjen noudattaminen, se on liikennepuistossa kaiken A ja O.

Jo vuosikymmeniä lapsia ilahduttaneen puiston tuorein uudistus otettiin käyttöön keskiviikkona. Odotetulla varikkoalueella pääsee tankkaamaan polkuautonsa joko bensalla, dieselillä, kaasulla tai lataamaan siihen sähköä. Tankkauskokemus on niin aidon tuntuinen kuin mahdollista, sillä mittarit ja pistoolit ovat vanhoja, käytöstä poistettuja.

Lisäksi varikkoalueella voi nimensä mukaisesti leikkiä auton huoltoa tai renkaanvaihtoa.

 

Forssalaiselle Sillstenin perheelle liikennepuisto on kesän vakiokohde.

– Monta kertaa tullaan, eikä koskaan kyllästytä, äiti Jenna Sillsten nauraa.

Tytöt Sonja ja Sofia nyökkäilevät. Sonjan mukaan puistossa kivointa on ajaminen, mutta uusi varikkoalue vetää puoleensa magneetin lailla. Kaikki vaihtoehdot on testattava. Ensimmäisellä kierroksella polkuauton tankkiin sujahtaa bensaa, seuraavalla kierroksella monipuolinen menopeli latautuu sähköllä.

Liikennesäännöt ovat puistossa ajelun ansiosta menneet tehokkaasti perille.

– Kun ollaan oikeasti liikenteessä, takapenkillä ollaan tosi tarkkana. Sieltä kuuluu kyllä heti, jos jotain jää kuskilta huomioimatta, Jenna Sillsten hymähtää.

Sofia Sillsten (vas.) latasi hybridipolkuautonsa sähköauton latauspisteellä isosisko Sonjan odotellessa vuoroaan. Liikennepuiston varikolla saa miltei autenttisen tankkauskokemuksen myös kaasuautoon ja perinteisellä polttomoottorilla varustettuun menopeliin.
toimittaja: Saija Pennanen

Liikennepuistoa on kehitetty askel kerrallaan, hyvässä yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa. Myös uuden varikon mahdollistivat yritykset lahjoituksillaan.

Kaupungin toimijoista nuorten työpaja on ollut puiston ylläpidolle ja kehittämiselle korvaamaton. Viikko sitten Forssan nuoriso- ja liikuntapalvelupäällikön virasta eläkkeelle jäänyt Tapio Virtanen on syystäkin ylpeä puistosta.

– Tämä oli melkoinen rytö, kun 90-luvun alussa saimme puiston vastuullemme. Kaupungille puistosta on tullut hyvin pieniä kustannuksia, vaikka paljon on vuosien varrella tehty. Kiitosta puisto saa paljon, myös ulkopaikkakuntalaisilta kävijöiltä. Siitä kiitetään, että puisto on pysynyt maksuttomana, Virtanen röyhistää.

Valmista ei taida tulla koskaan, vaan kehittämisajatuksia piisaa. Pikaisesti ratkottava asia on ainakin paikoitus, joka tällä hetkellä on puiston suosiosta johtuen hankalaa ja ahdasta.

Liikennevalotolppiin kaavaillaan ensi kesäksi alavaloja, jotta lasten olisi helpompi seurata valojen vaihtumista.

Mikäli puiston suosio jatkuu samansuuntaisena, tarvitaan tulevina vuosina todennäköisesti lisää tilaa.

– Sitten varmaankin laajennetaan, Virtanen kuittaa.

 

Liikennesääntöjen opettelun lisäksi puisto on lapsille ja lapsiperheille kohtaamispaikka. Viime kesänä puisto tavoitti ennätysmäärän kävijöitä, yli 8 000.

Tämän kesän kävijämäärästä ei ole vielä arviota. Puisto on auki elokuun loppuun saakka, ensi viikosta alkaen maanantaista perjantaihin kello 13–16. Koulun jälkeenkin ehtii siis ajelemaan.

Sunnuntaina 25.8. järjestään liikennepuistossa kesäkauden päätös-piknik, vaikka kuun viimeisen viikon vielä pääseekin ajelemaan. FL

 

Lue myös: Graffitit turvallisesti tutuksi – Liikennepuiston kontit saavat ntaideteoksesta uorten iloisemman ilmeen

Lue myös: Lasten liikennepuistoon luvassa parannuksia

Uusimmat