Lounais-Häme

Värivaloja, luistelua ja hyvää musiikkia

 

Valot välkkyvät, jää kiiltää ja ilmassa raikaa musiikki. On hiihtoloman perinteisen jäädiskon aika.

Jäällä kaartaa mukavasti väkeä, niin teinejä, pikkulapsia kuin aikuisiakin. Pienimpiä kiidätetään tuoleissa, joku ottaa hyppyaskeleen.

Diskomusiikin ja luistelun lisäksi ohjelmassa oli tanssi- ja limbokilpailut.

-Tosi kivaa on ollut, tuumii 6-vuotiaan pikkusiskonsa Even kanssa diskoilemaan tullut Emilia Miettinen, 9.

Tyttöjä luistelutti Aki Leppänen.

Alkuiltapäivästä jäälle oli uskaltautunut toista sataa luistelijaa.

-Disko on vuodesta toiseen ollut suosittu. Tänä vuonna kävijöitä on hiukan aiempia vähemmän, Forssan kaupungin nuoriso- ja liikuntapalveluiden Kaisa Ahola sanoo.

Aholan lisäksi tilaisuuden järjestelyistä vastasivat Kari Rönn ja Jukka Davidsson.

Diskosta nauttivat myös kaverukset Petja Korpisaari ja Eemil Rämö.

-Kävimme viime diskossakin. Luistelu on kivaa, ja täällä on hyvä tunnelma.

Sitten tunnelma tiivistyy. Limbokisa alkaa. Osallistujia on pitkä rivi. He ottavat vauhtia, valmistautuvat liukuun ja alittavat sopivalle korkeudelle virittämän kepin.

Sivummalla kaartava Anna Männistö on jo jäädiskokonkari.

-Olen ollut täällä melkein joka vuosi, on aina kivaa ollut. Parasta on musiikki, hän sanoo.

Kaukalon laidalla 4-vuotiaan tyttärenpojan menoa seurailee isoäiti Ritva Joki.

-Lasta on nyt puraissut luistelukärpänen, täytyy hyödyntää sitä. Musiikistakin pidämme paljon, hän nauraa.

Pian luistelijat valtaavat taas keskijään.

Limbokisa on päättynyt. Alimmillaan rima oli polvenkorkeudella.

-Palkinnon sai neljä kilpailijaa, Ahola sanoo.

Valot välkkyvät, ilmoille kajahtaa Robinin Boom kah. On aika jatkaa.

 

Asiasanat

Uusimmat