Lounais-Häme

Varoitus: Älä päästä "ovisilmätarkastajaa" silmäilemään

Forssan Lehden lukijan ovikello soi torstai-iltana. Lukija avasi oven ja kohtasi epäilyttävän näyn ja tarinan.

-Oven takana seisoi epäsiisti, pitkähkö, pitkätukkainen, laihakasvoinen mies, sininen haalari päällään. Mies sanoi olevansa ovisilmätarkastaja. En nähnyt mitään henkilökorttia kaulalla tai rinnassa. Kädessä oli jokin A4-kokoa oleva paperi. Paperia en saanut luettavakseni, nainen kertoo.

Kun nainen tiukkasi lisätietoja, mies luikahti paikalta.

Forssan poliisilaitokselta kehotetaan varovaisuuteen. Rikosylikonstaapeli Jari Suominen korostaa, ettei epäilyttäviä henkilöitä tule missään tapauksessa päästää sisälle.

-Meille ei ole tullut ilmoituksia ovisilmätarkastajasta, mutta muistelen, että jossain päin Suomea on liikkunut vastaava huijari, Suominen toteaa.

 

Forssan Lukossa ei ole koskaan kuultukaan ovisilmätarkastajan tittelistä.

-Jos esimerkiksi lukkoasentajaa tarvitaan, yhteydenotto asukkaalle tulee isännöitsijän kautta tai asukas on itse tilannut lukkosepän paikalle. Lukkoseppä ei tupsahda omin päin tarkastamaan tilanteita, Pirkko Koivula Forssan Lukosta korostaa.

Suominen antaa saman vinkin.

-Huoltotöihin liittyvät yhteydenotot kulkevat isännöitsijän kautta.

-Varuillaan kannattaa olla, sillä kaiken maailman huijareita on liikkeellä, hän vielä varoittaa. FL

 

Fingerpori

comic

Uusimmat