Lounais-Häme

Vastaantulija onnistui väistämään rattijuoppoa

Keskiviikkona iltapäivällä noin 65-vuotiaan miehen kuljettama henkilöauto törmäsi Lopen Hautahuhdantiellä vastakkaisesta suunnasta ajavaan henkilöautoon siten, että molemmista autoista irtosivat sivupeilit. Toisen ajoneuvon kuljettaja onnistui väistämään sivuun sen verran, että vauriot jäivät vähäisiksi.

Poliisipartio tavoitti onnettomuuden aiheuttaneen henkilöauton ja sen kuljettajan lähistöltä ja mies puhalsi 1,85 promillea poliisin seulonta-alkometriin. Ajoneuvosta oli tullut ilmoituksia jo aiemmin erittäin epävarman ajotavan johdosta. Kuljettaja käytettiin verikokeessa ja hänen ajokorttinsa otettiin poliisin haltuun. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä rattijuopumuksesta.

Asiasanat