Lounais-Häme

Väyryseltä kovaa tekstiä: ”Saatanan tunarit sanovat, ettei eurosta voi erota”

Lännen Media

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen (kesk.) nimittää uudessa kirjassaan saatanan tunareiksi poliitikkoja ja virkamiehiä, jotka veivät Suomen ainoana Pohjoismaana euroalueeseen ja jotka sanovat, ettei siitä voi erota. Legendaarisen haukkumasanaparin lanseerasi Väyrysen suuresti arvostama presidentti Urho Kekkonen.

– Olisi kohtuullista, että ne jotka ovat aiheuttaneet Suomelle tämän suuren vahingon, edes osallistuisivat keskusteluun siitä, kuinka euroalueesta voitaisiin erota. Se ei riitä, että eroamisen sanotaan olevan mahdotonta, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrynen syyttää Emu-päätöksen aikaista pääministeriä Paavo Lipposta (sd.) ja silloista valtiovarainministeriä Sauli Niinistöä

(kok.) Suomen viemisestä euroalueeseen. Toisaalta Väyrynen ilmoittaa kannattavansa Niinistön jatkokautta presidenttinä, koska uskoo Niinistön haluavan säilyttää Suomi sotilaallisesti liittoutumattomana.

Väyrynen näkee, että Euroopassa meneillään oleva syvä murros saattaa antaa Suomelle mahdollisuuden palauttaa ainakin osan menetetystä itsenäisyydestä. Hän viittaa Britannian Brexit-kansanäänestykseen, jonka lopputuloksen hän osasi ennakoida.

Väyrysen laatima kansalaisaloite kansanäänestyksen järjestämisestä Suomen eurojäsenyydestä on eduskunnan perustuslakivaliokunnassa. Hän harmittelee, ettei yksikään eduskuntapuolue aja Suomen euroeroa. Siksi hän ilmoittaa jatkavansa työtä perustamansa Kansalaispuolueen saamiseksi puoluerekisteriin.

– Suomen jäsenyys euroalueessa on aiheuttanut ja aiheuttaa meille suurta taloudellista vahinkoa. Talous ei kasva, eikä kilpailukykysopimus tilannetta sanottavasti paranna, Väyrynen kirjoittaa kirjassaan Kukahan tämänkin sotkun selvittää? (Kustannusosakeyhtiö Paasilinna)

Uusimmat